Koulut alkavat tällä ja ensi viikolla

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.08.2018

Yli puoli miljoonaa oppilasta aloittaa koulutyön tällä ja ensi viikolla. Heistä ekaluokkalaisia on yli 60 000.

Koulut avaavat ovensa eri päivinä eri puolilla Suomea. Joissain kunnissa koulu alkaa jo keskiviikkona 8. elokuuta. Silloin koulu alkaa esimerkiksi Rovaniemellä, Porissa ja Hämeenlinnassa. Esimerkiksi Helsingissä, Oulussa ja Tampereella koulu alkaa torstaina 9. elokuuta.

Monissa kunnissa koululaiset viettävät kesälomaa vielä tälläkin viikolla. Vaasassa, Mikkelissä ja Kuopiossa koulu alkaa vasta maanantaina 13. elokuuta. Viimeisinä aloittavat Turun koululaiset, vasta keskiviikkona 15. elokuuta.

Kouluissa tapahtuu tänä lukuvuonna pieniä muutoksia. Peruskoulun opetussuunnitelma muuttui kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna uusi opetussuunnitelma koskee myös peruskoulun 8. luokan oppilaita. Opetussuunnitelma kertoo, mitä koulussa pitää opiskella ja miten. Nyt myös 8. luokalla on erilaisia teemoja, hankkeita ja yhteistyötä oppiaineiden välillä.

Suurin muutos koskee kuitenkin lapsia, jotka eivät vielä ole koulussa. Noin viidesosa 5-vuotiaista lapsista osallistuu varhaiskasvatuksen kokeiluun. Siinä kerätään tietoa siitä, miten 5-vuotiaiden varhaiskasvatus auttaa lasten oppimista ja lisää lasten hyvinvointia.

Lähteet Opetushallitus, Helsingin Sanomat

2 kommenttia artikkeliin ”Koulut alkavat tällä ja ensi viikolla”

  1. Muistan omat kouluvuodet neuvoston-aikana ja pienessä siperialaisessa kylässä… se oli ihan toinen synkkä (…mutta kodikas) planeetta…

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Andykaufmantony Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)