Koronakriisi lisää köyhyyttä

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 24.04.2020

Suomessa koronakriisi vaikeuttaa eniten köyhien ihmisten elämää.

Siihen on monia syitä. Kymmeniätuhansia ihmisiä on lomautettu tai joutunut työttömiksi. He saavat palkan sijasta vain työttömyyskorvauksen. Tilanne on hankalin perheissä, joissa on vain yksi huoltaja. Perheissä ruokalasku kasvaa, kun lapset ovat koko ajan kotona.

Monet perheet tarvitsevat ruoka-apua. Ruoka-apua jaetaan monilla tavoilla. Kunnat jakavat ruokakasseja, joissa on esimerkiksi 40 eurolla ruokaa. Toiset kunnat antavat köyhille perheille ostokortteja ruokakauppoihin. Joissakin kunnissa perheet hakevat ruokaa kouluilta. Myös monet seurakunnat ja yhdistykset auttavat köyhiä perheitä.

Etäopetuksessa oppilaat tarvitsevat tietokonetta. Mutta kymmenillä tuhansilla oppilailla ei ole tietokonetta. Parhaillaan on menossa kampanja, jossa yritykset lahjoittavat tietokoneita näille oppilaille.

Köyhyys on lisääntynyt Suomessa jo ennen koronakriisiä. Kaikkein köyhimpien määrä on nyt kaksi kertaa suurempi kuin 1990-luvun lopulla. Asia käy ilmi tutkimuksesta, jonka Valtion taloudellinen tutkimuskeskus julkaisi maaliskuussa.

Kaikkein vaikein tilanne on ihmisillä, joilla ei ole asuntoa. Heitä on Suomessa 4 600. He asuvat asuntoloissa ja tuttavien luona. Monet asuntolat ja ensisuojat on nyt suljettu, mutta onneksi ei kaikkia. Asunnottomien on vaikea saada apua, jos he sairastuvat.

Lähteet: STT, Yle, Apu

2 kommenttia artikkeliin ”Koronakriisi lisää köyhyyttä”

  1. Kyllä, Suomi tarjoaa ensimmäisenä apua kaikissa olosuhteissa, ja se menee, ja, jumala haluaa, Suomi siirtyy Kurna-epidemian vaiheen ulkopuolelle

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Gyl Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)