Katupartiot halutaan kieltää

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 20.01.2016

Katupartiot ovat herättäneet keskustelua. Monet haluavat kieltää partiot, koska niitä pidetään rasistisina.

Joensuussa partioi ryhmä, jonka nimi on Soldiers of Odin (suomeksi Odinin soturit). Ryhmän mukaan partion tavoite on taata kaupunkilaisten ja etenkin naisten turvallisuutta. Osalla ryhmän jäsenistä on rikollinen tausta. Ryhmän jäsenet ovat syyllistyneet esimerkiksi rasistisiin rikoksiin.

Poliitikot suhtautuvat ristiriitaisesti katupartioihin. Valtiovarainministeri Alexander Stubbin mielestä katupartiot voitaisiin kieltää. Stubb sanoo, että naisten turvallisuudesta täytyy pitää huoli. Tämä on Stubbin mukaan poliisin tehtävä. Myös pääministeri Juha Sipilä tuomitsi viime viikolla ulkomaalaisvastaiset partiot.

– Vapaaehtoistoiminta kannattaa suunnata mieluummin maahanmuuttajien kotouttamiseen kuin kaduilla partiointiin, Sipilä sanoo.

Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio sanoo, että katupartiot ovat tarpeettomia. Poliisin tehtävä on valvoa, että kadut ovat turvallisia. Suomen entinen presidentti  Tarja Halonen on myös sitä mieltä, että poliisi vastaa järjestyksestä Suomessa.

Kannatustakin on

Perussuomalaisten työ- ja oikeusministeri Jari Lindström kannattaa katupartioita. Hänen mielestään katupartiot ovat sallittuja, jos ne noudattavat lakia. Samaa mieltä on puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.

Stubbin mukaan katupartoiden kieltäminen vaatii lainmuutosta. – Kaduilla saa kävellä ja kokoontua myös jatkossa. Ihmisiin ei kuitenkaan saa koskea eikä rasismia hyväksytä.

Lähde: Yle

Yksi kommentti artikkeliin ”Katupartiot halutaan kieltää”

Vastaa käyttäjälle moimoimoi Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)