Jyrki Katainen jättää pääministerin tehtävät

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.04.2014

Pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen luopuu molemmista tehtävistään. Hallituksessa tapahtuu myös muita ministerivaihdoksia.

Katainen jättää hallituksen ja puheenjohtajan tehtävät kesäkuussa. Katainen on kiinnostunut kansainvälisistä tehtävistä, esimerkiksi EU-komissaarin paikasta.

Katainen on sitä mieltä, että hallitus voi jatkaa, vaikka hän ja moni muu ministeri vaihtuu lähiaikana. Kataisen työtä pääministerinä jatkaa kokoomuksen seuraava puheenjohtaja. Monet veikkaavat, että hän on Jan Vapaavuori.

Hallituksessa tapahtuu myös muita suuria muutoksia. Jatkossa hallituksessa on 17 ministeriä, sillä Vasemmistoliitto jätti hallituksen viikko sitten. Eron myötä Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki sekä liikenneministeri Merja Kyllönen luopuvat tehtävistään. Heidän tilalleen ei nimitetty uusia ministereitä.

Kulttuuriministerin tehtävät saa hoitaakseen SDP:n kansanedustaja ja asuntoministeri Pia Viitanen. Opetusministeri Krista Kiurusta tulee myös viestintäministeri. Kyllöseltä vapautuu liikenneministerin tehtävä, joka siirtyy Henna Virkkuselle.

Yksi kommentti artikkeliin ”Jyrki Katainen jättää pääministerin tehtävät”

  1. Jos Jyrki Katainen ei enää ole pääministeri niin sitten Suomella ei ole parempaa päämisteriä, koska Jyrki Katainen on paras pääministeri Suomessa:)

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Max Miettinen Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)