Hallitus sai budjetin valmiiksi

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Yle, HS
Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Uutinen julkaistu: 04.09.2024

Hallitus sai tiistaina valmiiksi valtion ensi vuoden budjetin ei talousarvion. Hallitus säästää eli leikkaa lisää. Valtio joutuu silti ottamaan lisää velkaa.

Hallituksen ensi vuoden 2025 budjetti eli talousarvio on valmis. Hallitus piti tiedotustilaisuuden tiistai-iltana. Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi, että valtio joutuu ottamaan yli 12 miljardia lisää velkaa. Tällä velkasummalla Suomi maksaa valtion kustannukset. Purran mukaan valtio on säästänyt 1,8 miljardia euroa.

Hallitus antaa lisää rahaa poliisille, puolustusvoimille ja puolustusliitto Naton jäsenyyteen. Lisärahalla saadaan Suomeen 8 000 uutta poliisia. 67 miljoonan lisärahoituksella Suomeen perustetaan Naton joukkojen yksikkö.

Hallitus leikkaa kehitysyhteistyöstä, ammatillisesta koulutuksesta ja valtion hallinnosta. Myös asumistuki heikentyy. Hallitus leikkaa ammatilliselta koulutukselta erityisen paljon. Hallitus likkaa ammatillisen koulutuksen rahoitusta 120 miljoonaa euroa.

Kunnat Kunnille saavat 900 miljoonaa euroa lisää rahaa.  Valtio maksaa kunnille yhteensä 3,4 miljardia euroa.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)