Dinosaurusnäyttely Heurekassa Arki 14.02.2019 Kuuntele uutinen Dinosaurusnäyttely Heurekassa Tiedekeskus Heurekassa on näyttely, jossa voi tutustua suuriin dinosauruksiin. Siellä voi nähdä dinosaurusrobotteja ja dinosauruksen luurankoja. Dinosaurusnäyttely päättyy 15.3.2020.
Olli Lindholm on kuollut Suomi 13.02.2019 Kuuntele uutinen Olli Lindholm on kuollut Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm on kuollut. Olli Lindholm oli myös tähtivalmentaja The Voice of Finland TV-ohjelmassa. 14. helmikuuta televisiosta tulee The Voice of Finland -ohjelman jakso, joka on omistettu Olli Lindholmin muistolle.
Papunetin kuvataidekilpailu 2019 Kulttuuri 07.02.2019 Kuuntele uutinen Papunetin kuvataidekilpailu Papunet järjestää kuvataidekilpailun kaikille kehitys- ja puhevammaisille ihmisille. Piirrä tai maalaa millainen on tulevaisuus. Kilpailussa palkitaan neljä teosta. Lähetä työsi 31.3.2019 mennessä. Lisätietoa kilpailusta Papunetin sivuilta: papunet.net/kilpailu.
Matti Nykänen on kuollut Suomi 04.02.2019 Kuuntele uutinen Matti Nykänen on kuollut Entinen mäkihyppääjä Matti Nykänen on kuollut. Matti Nykänen oli yksi maailman parhaista mäkihyppääjistä. Hän voitti muun muassa neljä olympiakultaa ja kuusi maailmanmestaruutta vuosina 1981-1991. Urheilu-uran jälkeen Matti Nykänen oli laulaja ja viihdetaiteilija. Monet ihmiset Suomessa ja eri puolilla maailmaa muistelevat ja surevat Matti Nykästä.
Muumeista uusi tv-sarja Kulttuuri 01.02.2019 Kuuntele uutinen Uusi Muumi-sarja televisioon Uusi Muumi-sarja alkaa televisiossa 25. helmikuuta. Televisiosarjassa seikkailevat muun muassa Muumipeikko ja Muumimamma. Sarjaa voi seurata Yle TV2 -kanavalla joka maanantai illalla kahdeksalta. Muumi-tarinat on kirjoittanut ja kuvittanut Tove Jansson.
Tee lyhty jäästä Arki 31.01.2019 Kuuntele uutinen Tee lyhty jäästä Voit tehdä itse jäälyhdyn silloin, kun ulkona on pakkasta. Laske ämpäriin vettä ja vie se ulos. Pidä ämpäri ulkona koko yön. Seuraavana päivänä käännä ämpäri ylösalaisin. Kaada päälle vettä, joka on vähän lämmintä. Nosta varovasti ämpäriä ylöspäin kunnes jäätynyt sisus on irronnut. Tee pohjaan reikä ja valuta … Lue lisää artikkelista
Huonoa hoitoa hoivakodeissa Suomi 31.01.2019 Kuuntele uutinen Huonoa hoitoa hoivakodeissa Viranomaiset sulkivat Esperi-yrityksen hoivakodin Kristiinankaupungissa. Viranomaiset epäilevät, että yksi asukkaista kuoli hoitovirheen takia. Hoivakodissa asuu vanhoja ihmisiä, jotka tarvitsevat paljon apua. Hoitajia on liian vähän. Nyt Esperi aikoo palkata enemmän hoitajia hoivakoteihinsa. Myös muut hoivakodit ovat saaneet varoituksia huonon hoidon tai huonon kohtelun takia. Jos sinua kohdellaan … Lue lisää artikkelista
Sokkopingistä ja maalipalloa Urheilu 31.01.2019 Kuuntele uutinen Sokkopingistä ja maalipalloa Lahdessa järjestettiin vammaisurheilukisat, Pajulahti Games. Kisaan osallistui urheilijoita eri maista. Urheilulajeina olivat muun muassa sokkopingis ja maalipallo. Sokkopingistä ja maalipalloa pelaavat näkövammaiset urheilijat. Suomen Hanna Vilmi voitti naisten sokkopingiksen. Hanna Vilmi on aeimmin voittanut kuusi Euroopan mestaruutta ja maailmanmestaruutta sokkopingiksessä. Suomalaiset miehet tulivat toiseksi maalipallossa.