Vera Stolt on lupaava taitoluistelija Urheilu 05.12.2019 Kuuntele uutinen Vera Stolt on lupaava taitoluistelija Vera Stolt on 17-vuotias taitoluistelija Porvoosta. Stolt kilpailee suomenmestaruuskisoissa Vantaalla 13.-15. joulukuuta. Vera Stoltin tavoitteena on päästä taitoluistelun euroopanmestaruuskisoihin. EM-kisat ovat Itävallassa tammikuussa 2020. Vera Stolt käy koulua luistelun lisäksi. Hän harjoittelee usein aamulla, ja sen jälkeen hän menee kouluun.
Jouluradiossa soi joululaulut Arki 04.12.2019 Kuuntele uutinen Jouluradiossa soi joululaulut Joulun aikaan radiosta voi kuunnella kanavaa, jossa soi vain joululauluja. Jouluradiossa ei puhuta eikä mainosteta mitään. Jouluradiota voi kuunnella loppiaiseen eli 6. tammikuuta saakka. Jouluradiota voi kuunnella myös netissä vaikka koko vuoden. Linkki Jouluradioon netissä.
Koira voi haistaa syövän Arki 04.12.2019 Kuuntele uutinen Koira voi haistaa syövän Koira haistaa ja tunnistaa hajuja erittäin hyvin. Koiraa voi opettaa tunnistamaan erilaisia hajuja: esimerkiksi tietyn ihmisen, kanttarellin tai torakan. Sen jälkeen koira voi etsiä kadonneita ihmisiä tai vaikkapa kanttarelleja metsästä. Koirat voivat oppia tunnistamaan hajunäytteistä myös erilaisia sairauksia, kuten epilepsian ja diabeteksen. Susanna Paavilainen opettaa Kössiä … Lue lisää artikkelista
Antti Rinne ei jatka pääministerinä Suomi 04.12.2019 Kuuntele uutinen Antti Rinne ei jatka pääministerinä Suomen hallituksessa on ollut erimielisyyttä siitä, miten pääministeri Antti Rinne on toiminut Postin asioissa. Suomen hallituspuolue keskusta ei enää luota pääministeri Rinteen puheisiin. Siksi Antti Rinne ei voi enää jatkaa pääministerinä. Uudeksti pääministeriksi valitaan todennäköisesti SDP:n Sanna Marin tai Antti Lindtman.
Suomi pelaa jalkapallon EM-kisoissa Urheilu 20.11.2019 Kuuntele uutinen Suomi pelaa jalkapallon EM-kisoissa Miesten jalkapallomaajoukkue eli Huuhkajat voitti 3-0 ottelun Liechtensteinia vastaan. Se tarkoittaa, että Suomi pelaa Euroopan mestaruuskisoissa ensi kesänä. Suomi pelaa EM-kisoissa ensimmäistä kertaa. Monet suomalaiset ovat juhlineet yhdessä joukkueen kanssa. Jalkapallon EM-kisat pelataan kahdessatoista maassa eri puolilla Eurooppaa.
Suomalaiset ratakelaajat voittivat kolme kultaa Urheilu 20.11.2019 Kuuntele uutinen Suomalaiset ratakelaajat voittivat kolme kultaa Ratakelaajat Amanda Kotaja, Leo-Pekka Tähti ja Toni Piispanen voittivat kolme kultaa parayleisurheilun MM-kisoissa Dubaissa, Arabiemiraateissa. Toni Piispanen voitti myös hopeaa. Hopeaa voitti myös keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen.
Vapaasukellus Arki 20.11.2019 Kuuntele uutinen Vapaasukellus Vapaasukeltaja sukeltaa ilman laitetta, josta saa ilmaa. Vapaasukeltaja tarvitsee vain uimalasit, räpylät ja uimapuvun tai uimahousut. Jotkut vapaasukeltajat voivat pidättää hengitystä jopa yli viisi minuuttia ja sukeltaa yli sadan metrin matkan. Ilmaa kuluu vähän, kun ihminen on rento ja rauhallinen. Siksi on tärkeää olla rauhallinen, kun sukeltaa. Vapaasukeltajalla täytyy … Lue lisää artikkelista
Äiti Amma kävi Suomessa Suomi 20.11.2019 Kuuntele uutinen Äiti Amma kävi Suomessa Äiti Amma on Intiasta. Hän kävi Suomessa marraskuun puolivälissä. Hän auttaa ja tukee köyhiä ja kärsiviä ihmisiä. Äiti Amma halaa ihmisiä, koska hän haluaa ilmaista rakkautta ja välittämistä. Hän on halannut miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Hän on halannut tuhansia ihmisiä myös Suomessa.