Suomessa vietetään talvilomia Suomi 26.02.2024 Kuuntele uutinen Suomessa vietetään talvilomia Suomen kouluissa oppilailla on viikon talviloma. Talvilomalla ei opiskella eikä mennä kouluun. Talvilomalla voi rentoutua ja levätä tai olla kavereiden kanssa. Talvilomalla voi esimerkiksi hiihtää, lasketella, luistella ja leikkiä ulkona.
Sauli Niinistö vieraili Salon torilla Suomi 23.02.2024 Kuuntele uutinen Sauli Niinistö vieraili Salon torilla Monta sataa ihmistä oli tullut Salon torille tapaamaan presidentti Niinistöä torstaina 22. helmikuuta. Sauli Niinistö joi torilla kahvia ja jutteli ihmisten kanssa. Sauli Niinistö on kotoisin eli syntynyt Salossa. Sauli Niinistö on Suomen presidentti vielä viikon ajan. Alexander Stubb aloittaa työnsä Suomen presidenttinä 1. maaliskuuta.
Silakkaa saa kalastaa Suomi 23.02.2024 Kuuntele uutinen Silakkaa saa kalastaa Suomalaiset kalastajat saavat kalastaa silakkaa myös tänä vuonna. Viime vuonna Euroopan unioni eli EU aikoi kieltää silakan kalastuksen, koska merissä on liian vähän silakkaa. Nyt EU on päättänyt sallia silakan kalastuksen, mutta silakkaa saa kalastaa vähemmän kuin ennen.
Kani on ihana lemmikkieläin Arki 22.02.2024 Kuuntele uutinen Kani on ihana lemmikkieläin Jenna Korsulaisella on lemmikkinä kaksi kania. Jennan kanit voivat hyvin, koska ne voivat liikkua ja niillä on mukavaa tekemistä. Kanilla pitää olla mahdollisuus liikkua esimerkiksi yhden huoneen kokoisessa tilassa. Joitakin kaneja voi myös ulkoiluttaa valjaissa pihalla. Lemmikkikanit nukkuvat häkissä. Luonnossa kanit kaivautuvat koloihin. Lemmikkikanit syövät kuivaa … Lue lisää artikkelista
Aleksei Navalnyin kuolema järkyttää ihmisiä Maailma 22.02.2024 Kuuntele uutinen Aleksei Navalnyin kuolema järkyttää ihmisiä Aleksei Navalnyi kuoli vankilassa Venäjällä. Navalnyi oli venäläinen poliitikko, joka vastusti Venäjän presidentin päätöksiä. Navalnyi halusi, että ihmisiä kohdellaan oikeudenmukaisesti, että voi olla eri mieltä ja äänestää päätöksistä. Presidentti Putin ei tykännyt siitä. Navalnyi joutui vankilaan kolme vuotta sitten eli vuonna 2021. Hän oli 47-vuotias, … Lue lisää artikkelista
Talviuinti on suosittu harrastus Arki 19.02.2024 Kuuntele uutinen Talviuinti on suosittu harrastus Talvella monet ihmiset harrastavat avantouintia. Avantouinti rentouttaa mieltä ja parantaa verenkiertoa sekä verenpainetta. Avantoon voi mennä tavallisessa uimapuvussa ja uimahousuissa. Avantouinnissa on hyvä käyttää myös avantotossuja, käsineitä ja villapipoa. On tärkeää muistaa, että sairaana ei saa mennä avantoon. Avantouinti on kielletty myös, jos on sydänsairaus tai … Lue lisää artikkelista
Presidentin asunto Mäntyniemessä remontoidaan Suomi 19.02.2024 Kuuntele uutinen Presidentin asunto Mäntyniemessä remontoidaan Suomen presidentti asuu yleensä Mäntyniemessä Helsingin Meilahdessa. Mutta kun Alexander Stubb aloittaa presidenttinä 1. maaliskuuta, hän ei muuta Mäntyniemeen. Mäntyniemessä alkaa remontti, ja siksi presidentti asuu toisessa asunnossa Helsingin Munkkiniemessä.
Suomen uusi presidentti on Alexander Stubb Suomi 19.02.2024 Kuuntele uutinen Suomen uusi presidentti on Alexander Stubb Alexander Stubb voitti Suomen presidentinvaalit 11. helmikuuta. Stubb sai 51,6 prosenttia äänistä ja Pekka Haavisto sai 48,4 prosenttia äänistä. Alexander Stubb aloittaa työnsä Suomen presidenttinä 1. maaliskuuta. Alexander Stubb puhuu suomea, ruotsia, englantia, ranskaa ja saksaa. Alexander Stubb harrastaa uintia, pyöräilyä ja juoksemista.