Trump haluaa yhä muurin

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 17.01.2019

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa rakentaa muurin Meksikon rajalle. Muuri maksaa yli viisi miljardia euroa.

Donald Trump vieraili viime viikolla Texasin osavaltiossa. Texas on Meksikon naapurissa. Trump edisti matkallaan muurin rakentamista.

Trumpin muurihanke aiheuttaa vakavaa kiistaa Yhdysvalloissa. Kongressi ei halua antaa rahoja muurin rakentamiseen. Kiista on johtanut siihen, että osa hallintoa on ollut suljettuna kohta kuukauden. 800 000 liittovaltion työntekijää jäi vuodenvaihteessa ilman palkkaa. Osa museoista ja kansallispuistoista on suljettu.

Trump on uhannut julistaa Yhdysvaltoihin kansallisen hätätilan, mikäli hänen vaatimuksiinsa ei suostuta. Trump vaatii, että muuri rakennetaan mahdollisimman pian, vaikka siihen ei saataisi kongressin hyväksyntää.

Trump lupasi jo vaalikampanjassaan vuonna 2016, että USA rakentaa muurin Meksikon rajalle. Muurin on tarkoitus vähentää laitonta siirtolaisuutta. Maahanmuuttajat eivät pääse rajan yli. Muuria ei rakenneta koko matkalle. Osaan tulee vain aita.

Lähde STT

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)