Trump haluaa Grönlannin

Teksti: Maria Österlund, lähteet HBL, HS, Yle
Kuva: Lehtikuva / AFP / Odd Andersen
Uutinen julkaistu: 13.01.2026

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on jälleen alkanut puhua siitä, että hän haluaa Grönlannin. Trump haluaa, että Grönlanti liitetään osaksi Yhdysvaltoja.

Trumpin mukaan Grönlanti on tärkeä Yhdysvaltojen eli USA:n turvallisuuden takia. Monien mielestä tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Yhdysvalloilla on jo sotilastukikohta Grönlannissa. Monet uskovat, että Yhdysvallat haluaa Grönlannin, koska sen maaperässä on arvokkaita mineraaleja.

Donald Trump sanoo, että Yhdysvallat saa Grönlannin tavalla tai toisella. Hän on sanonut, että Yhdysvallat voi ostaa Grönlannin tai jopa vallata sen sotilaallisesti.

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen sanoo, että Yhdysvallat ei saa Grönlantia. Pohjoismaiden johtajat tukevat Tanskaa ja sanovat, että vain Tanskalla ja Grönlannilla on oikeus päättää Grönlantia koskevista asioista.

Grönlannin pääministeri Jens Frederik Nielsen sanoo, että hän ymmärtää huolen. Pääministeri Nielsen kehottaa kuitenkin ihmisiä pysymään rauhallisina.

– Tilanne ei ole sellainen, että Yhdysvallat valloittaa Grönlannin.

Pääministeri Nielsen sanoo myös, että Grönlanti haluaa tehdä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.

– Aiomme jälleen aloittaa entistä tiiviimmän yhteistyön yhdessä Yhdysvaltojen kanssa.

Grönlanti sijaitsee Islannin luoteispuolella, lähellä Kanadaa ja Yhdysvaltoja. Grönlanti on maailman suurin saari. Grönlannin väkiluku on kuitenkin pieni. Saarella asuu 56 000 ihmistä. Grönlanti kuuluu Tanskaan, mutta sillä on itsehallinto.

Yhdysvaltojen, Tanskan ja Grönlannin ulkoministerit tapaavat keskiviikkona Yhdysvaltojen Washingtonissa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)