Ranskaan uusi presidentti

Teksti: HV, lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.05.2012

Francois Hollande on Ranskan ensimmäinen vasemmistolainen presidentti 17 vuoteen.

Francois Hollande on Ranskan uusi presidentti. Hän voitti sunnuntaina pidetyssä vaalissa nykyisen presidentin Nicolas Sarkozyn.

Ranskassa on ollut oikeistolainen presidentti liki 20 vuotta. Nyt tapahtui muutos, sillä Hollande edustaa vasemmistoa. Vaali oli tiukka, Hollande sai äänistä noin 52 prosenttia, Sarkozy 48 prosenttia.

Vasemmisto on kokenut viime vuosina tappioita monissa vaaleissa Euroopassa. Euroopan vaikeaa taloustilannetta on sen vuoksi hoidettu aika tavalla oikeiston näkemysten mukaan. Ennen vaaleja Hollande sanoinkin, että hän vaatii muutosta Euroopan talouspolitiikkaan. Hän jopa ilmoitti, että hän haluaa neuvotella uusiksi EU:n vastikään solmitun taloussopimuksen. Hän haluaa, että talouden kasvu huomioidaan siinä nykyistä enemmän.

Käytännössä Hollande ei ilmeisesti vaadi sopimuksen purkamista. On todennäköistä, että hän ehdottaa jo tehdyn sopimuksen oheen jonkinlaista lisäpöytäkirjaa talouskasvusta.

Euroopan unionin toisen mahtimaan Saksan johtaja on Angela Merkel. Hän on todennut, että hän tulee kyllä toimeen Hollanden kanssa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)