Brasilian presidentti vastustaa rajoituksia

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.05.2020

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro vastustaa rajoituksia, joita on määrätty koronaviruksen takia. Bolsanaro sanoo, että koronavirus on pikkuflunssa. Brasilian osavaltiot ovat asettaneet monia rajoituksia, samalla tavalla kuin Euroopan maat ovat tehneet.

Etelä-Amerikassa koronavirus on levinnyt eniten Brasiliassa. Lähes 200 000 ihmistä on saanut tartunnan ja yli 12 000 on kuollut tautiin, jonka koronavirus aiheuttaa. Todennäköisesti määrät ovat vielä suurempia.

Esimerkiksi suuri Sao Paulon kaupunki on sulkenut koulut ja monia yrityksiä toukokuun loppuun asti. Sao Paulon sairaaloissa ei ole tarpeeksi paikkoja potilaille, jotka sairastavat koronatautia.

Presidentti Jair Bolsonaro vaatii, että osavaltiot ja kaupungit vähentävät rajoituksia. Bolsonaro sanoo, että rajoitukset tuhoavat Brasilian talouden.

Brasilian terveysministeri Luiz Henrique Mandetta erosi tehtävästään huhtikuussa. Hän kannatti tiukkoja rajoituksia.

Lähde: STT

Yksi kommentti artikkeliin ”Brasilian presidentti vastustaa rajoituksia”

Vastaa käyttäjälle Jackie Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)