Australiaan saa taas matkustaa

Teksti: Selkosanomat, lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.03.2022

Australia avasi rajat matkustajille helmikuun lopussa. Australia oli pitkään suljettu matkailijoilta. Syynä oli koronapandemia.

Australian pääministeri Scott Morrison sanoi, että Australiaan pääsevät jatkossa ihmiset, joilla on koronarokotukset.

Joihinkin Australian osiin ei voi kuitenkaan vielä matkustaa, esimerkiksi Länsi-Australian osavaltioon.

Aiemmin Australiassa oli voimassa erittäin tiukka koronasulku. Australia sulki rajansa koronapandemian alussa talvella 2020. Australian rajat olivat kiinni kaksi vuotta. Australian rajat olivat kiinni kaksi vuotta.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste