Selkokirjallisuuden lukupiiri innostaa lukemaan

Teksti: Jenni Stolt
Kuva: Jenni Stolt
Uutinen julkaistu: 20.04.2023

Selkokeskuksen uudessa hankkeessa kehitettiin selkokirjallisuuden lukupiiri. Lukupiirin tarkoituksena on innostaa lukemisen pariin myös silloin, kun lukeminen on vaikeaa.

Selkokirjallisuuden lukupiirissä luetaan yhdessä

Selkokirjallisuuden lukupiirissä luetaan selkokirjoja, jotka on kirjoitettu helpolla suomen kielellä eli selkokielellä. Selkokirjat sopivat kaikille, joille tavallisten kirjojen lukeminen on vaikeaa. Selkokirjoja voi kuitenkin lukea kuka tahansa, joka etsii kevyempää luettavaa.

Selkokirjojen lisäksi lukupiirissä voidaan lukea esimerkiksi Selkosanomia. Lukemisen jälkeen luetusta tekstistä keskustellaan yhdessä. Lisäksi lukupiirissä voidaan tehdä tehtäviä. Tilannetta vetää lukupiirin ohjaaja, jonka lisäksi osallistujia on yleensä enimmillään 10.

Selkokirjallisuuden lukupiirin tarkoituksena on innostaa lukemaan myös niitä ihmisiä, joille se on vaikeaa. Jokaisella on oikeus lukemiseen, ja selkokielen avulla lukemisen ilo voi olla helpompi löytää.

Erityisryhmät osallistuivat lukupiirin kehittämiseen

Selkolukupiiriä kehitettiin Selkokeskuksessa melkein vuoden ajan. Syksyllä 2022 lukupiiriä testattiin ryhmissä, joissa oli selkokieltä tarvitsevia ihmisiä kuten erityisoppilaita tai maahanmuuttajia. Testiryhmäläisten kanssa luettiin lyhyitä selkokielisiä tarinoita, keskusteltiin niistä ja tehtiin tarinoihin liittyviä tehtäviä.

Testiryhmäläiset antoivat hyviä ideoita lukupiirin kehittämiseksi. Heille oli esimerkiksi tärkeää, että he saivat seurata tekstiä itse samalla, kun ohjaaja luki sitä ääneen. Lisäksi ryhmäläiset kertoivat, millaisista aiheista he haluaisivat lukea selkokielellä. Heitä kiinnostavia aiheita olivat esimerkiksi Suomi ja suomalaisuus, eläimet, urheilu ja musiikki.

Testiryhmäläisiltä saatiin myös palautetta selkokirjoista. Suurin osa ryhmäläisistä kertoi, että heidän on helpompi ymmärtää selkokirjoja kuin muita kirjoja. Ryhmäläisten mielestä kirjasta oli mukava keskustella lukupiirissä ja moni heistä osallistuisi lukupiiriin uudestaankin.

Ohjaajan opas auttaa lukupiirin toteuttamisessa

Huhtikuussa 2023 Selkokeskus julkaisi oppaan, jonka avulla esimerkiksi opettaja, ohjaaja tai kirjaston työntekijä voi ohjata selkokirjallisuuden lukupiirin. Lukupiiri sopii hyvin kouluihin, kirjastoihin, päivätoimintaan ja kaikkialle, missä halutaan innostua lukemisesta.

Oppaassa kerrotaan esimerkiksi, miten lukupiiri kannattaa suunnitella, miten selkokieltä voi puhua ja mistä selkokirjoja löytää. Oppaan lopusta löytyy lukuvinkkejä ja tehtäviä, jotka sopivat lukupiiriin. Ohjaajan oppaaseen voi tutustua Selkokeskuksen verkkosivulla.

Selkokeskus tarjoaa tietoa selkokielestä ja selkokirjoista

Selkokeskus on selkokielen asiantuntijakeskus ja osa Kehitysvammaliittoa. Selkokeskuksen tavoitteena on, että jokainen voi saada tietoa ja nauttia kirjallisuudesta. Selkokeskuksen verkkosivulta löydät lisää tietoa selkokielestä ja selkokirjoista.

Hankkeen suunnittelija Jenni Stolt testasi selkokirjallisuuden lukupiiriä erityisryhmissä ja kehitti sitä testausten perusteella.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)