Aalto menestyy Britanniassa Kulttuuri 14.09.2016 Kuuntele uutinen Laulaja Saara Aalto pääsi jatkoon Britannian X Factor -kilpailussa.
Eva Dahlgren tulee Suomeen Kulttuuri 14.09.2016 Kuuntele uutinen Ruotsalainen laulaja Eva Dahlgren esiintyy jälleen Suomessa. Hän tekee tänä syksynä kiertueen Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Dahlgren esiintyy Turussa, Tampereella ja Helsingissä lokakuun puolivälissä. Dahlgren on ollut Suomessa hyvin suosittu jo 1980-luvun alusta asti. Hän julkaisi uuden albumin ”Jag sjunger ljuset” viime keväänä. Keväällä hän teki myös pienen klubikiertueen. – … Lue lisää artikkelista
Harlinin uusi ensi-iltaan Kulttuuri 31.08.2016 Kuuntele uutinen Renny Harlinin uusi elokuva on suuri menestys Kiinassa.
Herkkä elämäkerta Jari Sillanpäästä Kulttuuri 31.08.2016 Kuuntele uutinen Jari Sillanpään elämäkertakirja Paljaana paljastaa, mutta ei kohauta.
Radiopuhelimet on rockmusiikin reunalla Kulttuuri 17.08.2016 Kuuntele uutinen Radiopuhelimet täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Bändi ei ole antanut periksi keskinkertaisuudelle.
Täysi stadion juhlii Eppu Normaalia Kulttuuri 03.08.2016 Kuuntele uutinen Pop-yhtye Eppu Normaalin juhlakonserttiin tulee ensi viikonloppuna yli 30 000 kuulijaa.
Paula Vesala sai palkinnon laulujen sanoista Kulttuuri 29.07.2016 Kuuntele uutinen Muusikko Paula Vesala Juha Vainio -rahaston sanoittajapalkinnon.
Pokémon Go on tämän kesän villitys Kulttuuri 20.07.2016 Kuuntele uutinen Pokémon Go –mobiilipeli nousi huimaan suosioon myös Suomessa. Poliisi varoittaa jo, että liikenteen turvallisuus on vaarassa.