Mikko Kouki on monipuolinen taiteilija

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Satu Kemppainen / Turun kaupunginteatteri
Uutinen julkaistu: 25.10.2024

Mikko Kouki näyttelee monissa uusissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Kouki on mukana myös suositussa Poromafia-sarjassa.

Missä elokuvissa ja televisiosarjoissa näyttelet?

– Lokakuussa tulee ensi-iltaan uusi Vares-elokuva, jossa esiinnyn. Vareksesta tulee ensi vuonna myös televisiosarja. Lisäksi näyttelen elokuvassa Omenavarkaat, joka saa ensi-iltansa elokuvateattereissa tänä vuonna. Myös Poromafia-televisiosarjaan kuvataan uusi kausi. En kuitenkaan tiedä, koska se esitetään televisiossa.

Miksi näyttelet usein ihmisiä, joilla on ongelmia alkoholin tai elämänhallinnan kanssa?

– Näyttelin urani alussa esimerkiksi televisiosarjassa Irtiottoja ja elokuvassa Paha maa. Niissä roolihahmoillani oli paljon vaikeuksia. Sen jälkeen minua alettiin pyytää muihin samanlaisiin rooleihin. Onneksi olen viime vuosina päässyt näyttelemään myös muita rooleja. Elokuvassa Joulutarina olin joulupukin paras kaveri. Rikossarjoissa en ole enää aina rikollinen, vaan voin olla jopa poliisi. Vieläkään minua ei silti pyydetä prinssin rooliin.

Olet Turun kaupunginteatterin johtaja. Mitä työhösi kuuluu?

– Valitsen ohjelmistoon näytelmät ja niihin näyttelijät. Olen myös mukana, kun näytelmiä valmistellaan. Ohjaan myös itse näytelmiä. Tällä hetkellä ohjelmistossamme on esimerkiksi musikaali Once, jonka olen ohjannut. Ohjaan syksyllä myös näytelmän nimeltä Isä. Se kertoo muistisairaudesta, ja kertoja on itse muistisairas.

Miksi teatterissa kannattaa käydä?

– Teatterissa esiintyy eläviä ihmisiä ja jokainen esitys on ainutkertainen. Ihminen kertoo toiselle tarinoita. Sellaista ei voi kokea missään muualla.

Missä näyttelet mieluiten teatterissa, elokuvissa vai televisiossa?

– Suhtaudun näihin kaikkiin suurella intohimolla ja teen sellaisia asioita, joista saan energiaa. Kaiken pohjana on kuitenkin näytteleminen, koska olen saanut näyttelijän koulutuksen. Näyttelin ensimmäistä kertaa jo 16-vuotiaana kesäteatterissa. Pitää muistaa, että elokuvanja näytelmän tekemisessä olennaista on ryhmätyö. Työryhmä on tiiviisti yhdessä ja kaikki vaikuttavat lopputulokseen.

Mitä työsi on sinulle antanut?

– Näytteleminen on antanut rohkeutta ja kykyä olla läsnä. Se opettanut kuuntelemaan toista ihmistä. Ennen kaikkea se on auttanut minua myös ymmärtämään itseäni. Näytteleminen on auttanut minua ymmärtämään omaa ajatteluani ja erilaisia tunteita.

Moni sukulaisesi on näyttelijä. Tuleeko näyttelijöiden lapsista usein näyttelijöitä?

– Isäni, isän sisko ja isän veli ovat näyttelijöitä. Myös poikani Akseli Kouki on näyttelijä. Lisäksi serkkuni Samuli Edelmann on näyttelijä ja muusikko. Samuli on melkein kuin pikkuveljeni. Pääsimme Samulin kanssa jo pienenä tutustumaan teatterin maailmaan ja teatterin ilmapiiri tempaisee helposti mukaansa.

Miten olet päätynyt Turkuun?

– Olen syntynyt Lohjalla, mutta muutin Turkuun vuonna 1991. Välillä olen asunut muualla, olin esimerkiksi Oulun kaupunginteatterin johtajana. Viihdyn nyt hyvin Turussa. Turku on hieno historiallinen kaupunki, mutta myös nykyaikainen kaupunki. Turku muuttuu koko ajan. Turussa asuu monenlaista väkeä, paljon myös esimerkiksi maahanmuuttaneita useammassa sukupolvessa.

Mikä on lempipaikkasi Turussa?

– Joskus lempipaikkani on koti ja joskus teatteri. Yksi lempipaikkani on Aurajoen ranta. Kävelen usein joenrantaa teatterille ja teatterilta kotiin. Lämpiminä syysiltoina on hieno tunnelma, kun ympärillä on vanhoja taloja ja tammipuita.

Turun kaupunginteatteri on ensimmäinen teatteri, jossa on käytössä myös selkokielinen tekstitys. Syksyn ohjelmistossa on tekstitys selkosuomeksi Once-musikaalissa ja Hildur-näytelmässä.

Kuka?

Mikko Kouki
Ikä: 57
Asuinpaikka: Turku
Perhe: Puoliso Niina Repo ja kaksi poikaa.
Harrastukset: Pöytätennis.
– Aloitin pöytätenniksen pelaamisen jo 13-vuotiaana Järvenpään Iskussa. Nykyään en ehdi harjoittelemaan riittävästi.
Lempiruoka: Sushi
Tärkeintä elämässä: läsnäolo.
Mikko Kouki jää vapaalle vuoden 2025 ajaksi Turun kaupunginteatterista. Teatteria johtaa ensi vuonna Satu Rasila.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)