James Bond -elokuvia on tehty jo 50 vuotta

Teksti: Petri Kiuttu, lähde STT
Kuva: Danjaq United Artists
Uutinen julkaistu: 09.10.2012

James Bond -elokuvia tehdään vielä lisää.

Lokakuussa tulee kuluneeksi tasan puoli vuosisataa siitä, kun ensimmäinen Bond-elokuva tuli teattereihin. Tuo elokuva on nimeltään Salainen agentti 007 ja tohtori No.

Ensimmäisessä elokuvassa nimiroolia esitti monien mielestä kaikkien aikojen paras Bond, Sean Connery. Sen jälkeen Bond-elokuvia on tehty 23. Niissä Bondia on esittänyt uusimman Bondin, Daniel Craigin lisäksi viisi eri näyttelijää. Tunnetuimpia Bondeja ovat Conneryn ohella Roger Moore ja Pierce Brosnan.

Uuden Skyfall-elokuvan ohjaaja Sam Mendes pitää Bondin hahmoa ajattomana.

– Elokuva ei perustu Bondin keksineen kirjailija Ian Flemingin kirjaan. Se on kuitenkin uskollinen hänen tyylilleen. Leikimme elokuvassa hahmon 50 vuotta kestäneellä historialla.

Daniel Craig esittää Bondia, ja elokuvaa kuvattiin Lontoon lisäksi Turkissa, Shanghaissa ja Macaossa. Seuraava Bond elokuva, työnimeltään Bond 24 on jo valmisteilla.

007 Skyfall tulee ensi-iltaan 26.10.

2 kommenttia artikkeliin ”James Bond -elokuvia on tehty jo 50 vuotta”

  1. Kovasti virheitä. Bondia on näytellyt 6 eri henkilöä. Myöskin ensimmäisen Bondin JÄLKEEN on tehty 22 elokuvaa.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Toni Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)