Helena harrastaa cosplayta

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Mikael Peltomaa
Uutinen julkaistu: 14.02.2019

Naantalilainen Helena Alajärvi on voittanut cosplayn Suomen mestaruuden. Harrastuksessa pukeudutaan pelien, elokuvien ja sarjakuvien hahmoiksi.

Helena kertoo, että aluksi cosplayssa pukeuduttiin japanilaisten manga-sarjakuvien tai anime-piirrossarjojen hahmoiksi.

– Nykyään monet harrastajat suosivat myös länsimaisia hahmoja, jotka voivat olla peräisin vaikkapa peleistä. Suomessa cosplay-harrastajat valmistavat itse pukunsa.

– Itse olen tehnyt hahmoja esimerkiksi suosikkipelistäni nimeltä Guildwars II. Se on verkkopeli, joka sijoittuu fantasiamaailmaan. Siinä taistellaan muun muassa lohikäärmeitä vastaan.

Luovuutta ja käsityötaitoja

Helena kertoo, että pukujen valmistus vaatii luovuutta ja käsityötaitoja.

– Alussa lähtökohtana on vain piirros hahmosta. Ryhdyn sitten sen perusteella miettimään, miten voisin toteuttaa hahmon puvun.

Tavallisesti asuun tarvitaan paljon erilaisia kankaita.

– Mutta joskus hahmolla voi olla vaikkapa panssari. Se rakennetaan muovista, jota muokataan lämmittämällä. Cosplay-puvun valmistaminen on suuri urakka.

– Tavallista on, että yhden puvun valmistamiseen kuluu aikaa kaksi tai jopa neljä kuukautta. Helena on tottunut käyttämään ompelukonetta.

Hän on opiskellut sisustajaksi ja toiminut aikaisemmin myyjänä naamiaispukuliikkeessä.

Tällä hetkellä Helena on töissä elektroniikkaliikkeessä.

Lue lisää cosplay-harrastuksesta Selkosanomien numerosta 3/2019 sivulta 8.

Yksi kommentti artikkeliin ”Helena harrastaa cosplayta”

Vastaa käyttäjälle Rähim Laali Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)