Freddie Mercury oli mahtava laulaja

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: 20th Century Fox
Uutinen julkaistu: 04.12.2018

Bohemian Rhapsody on elokuva, joka kertoo Freddie Mercuryn tarinan. Freddie Mercury oli Queen-yhtyeen laulaja ja kaikkien aikojen hienoimpia esiintyjiä

Queen-yhtyeestä ja sen laulajasta Freddie Mercurysta kertova elokuva on suuri menestys. Kriitikot ovat kuitenkin moittineet elokuvaa.

Bohemian Rhapsody on elokuva, joka kertoo laulajan tarinan. Freddie Mercury oli hieno esiintyjä ja hänen lauluäänensä oli vahva. Hän kuoli vuonna 1991 vain 45-vuotiaana. Mercuryn kuolinsyy keuhkokuume, joka johtui aidsista.

Bohemian Rhapsody on kevyt, mutta onnistunut kuvaus erään yhtyeen synnystä ja pääsystä huipulle. Elokuva päättyy jo ennen Mercuryn kuolemaa. Sen huippuhetki on Queenin ikimuistoinen esiintyminen Live Aid -hyväntekeväisyyskonsertissa vuonna 1985.

Elokuvan pääosassa ovat Mercury ja musiikki. Muut henkilöt jäävät ohuiksi.

Bohemian Rhapsodya esuitetään elokuvateattereissa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Freddie Mercury oli mahtava laulaja”

Vastaa käyttäjälle joulupuuro Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)