Eppu Normaali perustettiin vuonna 1976 Ylöjärvellä. Vuonna 2016 Eppujen levyjä on myyty melkein kaksi miljoonaa kappaletta.
Eppujen viimeisin levy on Syvään päähän. Se ilmestyi yhdeksän vuotta sitten. Vaikka levytystahti on käynyt hitaaksi, on uusi levy tulossa – joskus.
– Olemme muuttuneet vuosien aikana ainoastaan entistä enemmän itsemme näköisiksi. Olemme jatkaneet, koska on ollut kivaa. Saatamme jopa soittaa nykyään paremmin kuin aiemmin, Eppujen laulaja Martti Syrjä sanailee.
Eppu Normaalin juhlakonsertti on Tampereella Ratinan stadionilla 6.8.