Ylin poliisijohto oikeudessa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 10.10.2018

Suomen poliisijohtajia syytetään virkarikoksista.

Erikoinen oikeudenkäynti alkoi viime viikolla Helsingissä. Oikeudessa syytetään viittä poliisijohtajaa.

Syyttäjän mukaan poliisit ovat syyllistyneet virkarikoksiin. Osa poliisijohtajista ei ole enää virassa. Syyttäjän mukaan johto ei ole valvonut sitä, kuinka poliisi on käyttänyt tietolähteitään. Poliisin tietolähteinä toimivat esimerkiksi rikolliset, jotka antavat poliisille tietoja vihjeitä.

Syyttäjän mukaan Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio on saanut toimia rikollisten kanssa vapaasti. Syyttäjä sanoo, että entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero tiesi, että Helsingin poliisilaitoksella toimitaan laittomasti.

– Helsingin poliisilaitoksella ei haluttu noudattaa sääntöjä, syyttäjä Harri Tiesmaa sanoo.

Poliisijohtajat kiistävät virkarikokset.

Lähteet Aamulehti, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)