Uusia ohjeita koronan hidastamiseen

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 19.03.2020

Hallitus antoi torstaina uusia ohjeita koronaviruksen hidastamiseksi. Kaikkien suomalaisten postiluukkuun kolahtaa huhtikuun alussa kirje. Kirjeessä sisältää ohjeet siitä, miten koronavirukselta pitää suojautua.

Esimerkiksi yli 70-vuotiaat vanhukset saavat tarkat ohjeet, miten suojautua koronavirukselta. Vanhusten läheiset ihmiset eivät saa vierailla paikoissa, joissa asuu paljon vanhuksia. Sellaisia paikkoja ovat esimerkiksi palvelutalot, sairaalat ja muut hoitopaikat.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kehottaa, että läheiset ihmiset pitävät vanhuksiin yhteyttä puhelimella. Kännyköissä ja tietokoneissa on nykyään myös muita sovelluksia, joilla voi pitää yhteyttä.

Nuorten tai lasten ei pidä kokoontua porukoihin. Ei pidä mennä esimerkiksi pelaamaan palloa, eikä muuhun paikkaan viettämään aikaa. Näin opastaa pääministeri Sanna Marin.

Julkisella paikalla on kielletty kokoontumiset, joissa yli kymmenen henkeä. Mutta myös alle kymmenen hengen porukoiden kokoontumisia pitää välttää. Näin suosittelee Sanna Marin.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen kehottaa, että ihmiset eivät osta apteekista lääkkeitä varastoon. Lääkkeet riittävät kyllä.

Koronavirus leviää Suomessa vielä muutaman kuukauden ajan. Tarkkaa aikaa ei voi ennustaa. Näin arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Lähde STT

Yksi kommentti artikkeliin ”Uusia ohjeita koronan hidastamiseen”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)