Tulosta tukikuvat

Kuvatyökalu

Koronaohjeet jokaiseen kotiin

Suomen hallitus päätti uusista ohjeista, joiden tarkoitus on suojata koronavirustartunnalta.
Hallituksen uudet ohjeet tulevat kirjeessä jokaiseen kotiin.
Ainakin 400 suomalaista on saanut koronavirustartunnan, viisi heistä on tehohoidossa.
Tartuntoja tulee lisää, jos emme noudata ohjeita.
Koronavirus voi aiheuttaa vakavia hengitysvaikeuksia, ja sairastunut voi tarvita tehohoitoa.
Tehohoitopaikkoja tarvitaan paljon, jos monet suomalaiset sairastavat yhtä aikaa.
Siksi on tärkeää, että jokainen meistä suojaa nyt itsensä ja läheisensä tartunnalta.
Pese kädet usein ja yski nenäliinaan tai hihaan.
Vältä paikkoja, joissa on paljon ihmisiä.
Pidä turvaväli toisiin ihmisiin.
Älä kättele, halaa tai suukottele.
Älä vieraile vanhusten ja muiden riskiryhmien luona.
Juttele läheisesi kanssa puhelimessa.
Pysyttele kotona ja ulkoile paikoissa, joissa ei ole muita ihmisiä.
Puhdista ovenkahvat ja hanat, koska niihin kosketaan usein likaisilla käsillä.
Pidä huolta itsestäsi ja muista ihmisistä.

Lähde: Selkosanomat, Markku Juusola
Toimitus: Maija Ylätupa
Valokuvat: Lehtikuva
Symbolikuvat: Papunetin kuvapankki, muokkaus: Papunet