Postin työntekijät menivät lakkoon

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 24.11.2015

Postin työntekijät aloittivat lakon viime viikon torstaina. Postinjakelu pysähtyi ensin Helsingin seudulla.

Kirjeiden ja pakettien kulku hidastuu myös muualla maassa. Helsingissä ja Uudellamaalla kirjeet ja paketit eivät mene perille, koska postinjakajat ja sanomalehtien jakajat ovat lakossa. Myös muualla maassa postin ja lehtien jakelussa on häiriöitä. Lakko laajenee vaiheittain muualle maahan kahden seuraavan viikon aikana. Lakko ei vaikuta vielä joulukorttien lähettämiseen.

Postin työntekijät menivät lakkoon, koska he eivät hyväksy työehtojen ja palkkojen heikennyksiä. Posti vaatii, että työntekijöiden palkkoja pitää laskea.

Postilla on suuria taloudellisia vaikeuksia, koska ihmiset ja yritykset lähettävät yhä vähemmän kirjeitä ja paketteja. Posti toivoo myös, että ruuhka-aikoina voisi käyttää vuokratyövoimaa. Tällaisia tilapäisiä työntekijöitä olisi töissä esimerkiksi jouluruuhkan aikana.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU edustaa neuvotteluissa työntekijöitä. Työnantajia edustaa Palvelualojen työnantajat, Palta. PAU ja Palta ovat neuvotelleet jo kaksi kuukautta uusista työehtosopimuksista.

Neuvottelut jatkuvat valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla tällä viikolla. Helle sanoi maanantaina, että neuvottelutilanne on vaikea.

Kuljetusalan ammattiliitot suunnittelevat tukilakkoja postilakolle. Tukilakot alkavat aikaisintaan tämän viikon perjantaina.

Lähde: Yle

Yksi kommentti artikkeliin ”Postin työntekijät menivät lakkoon”

  1. Olipa hyvä juttu että tuo Postilakko koko laajuudessaan ei toteutunut,Suomen taloustaantuma joka on parhaillaankin kuopassa,
    olii tukilakkojen myötä saattanut kestää tosi pitkään.
    jA VIELÄ HIENO ETTÄ
    Selko suomeksi tulee tv uutiset 7.12.15 alkaen klo 15.10.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)