Nuorten tekemä henkirikos järkyttää

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.01.2021

Suomessa tehtiin viime vuonna paljon henkirikoksia. Henkirikoksia ovat esimerkiksi murha ja tappo. Helsingin Koskelan henkirikos järkyttää ihmisiä ympäri Suomen.

Helsingin Koskelassa tehtiin poikkeuksellinen henkirikos joulukuussa. Kolme 16-vuotiasta poikaa surmasi samanikäisen pojan. Poliisi epäilee poikia murhasta.

Surmattu poika oli lastensuojelun asiakas. Hän ei asunut perheensä kanssa. Poliisin mukaan pojat tunsivat toisensa. Surmatapa oli raaka. Uhria oli kiusattu alakoulusta lähtien. Tekijät kuvasivat tekonsa videolle matkapuhelimilla.

Nuorten tekemä vakava ja raaka henkirikos on poikkeuksellinen. Se on herättänyt paljon keskustelua siitä, millaisessa yhteiskunnassa Suomessa eletään ja miten kiusaaminen saadaan loppumaan.

Alla olevissa linkeissä on lisätietoa siitä, miten toimia kiusaamistilanteessa. Sivut avautuvat painamalla linkkiä. Sivut eivät ole selkokielisiä.

Täältä löydät Rikosuhripäivystyksen ohjeet siitä, miten kannattaa toimia kiusaamistilanteessa.

Lue täältä Aseman lapset -järjestön työstä. Järjestö selvittää vaikeita tilanteita, joissa kiusaaminen on jatkunut pitkään.

Suomen Mielenterveys ry:n sivuilta löydät kootusti tietoa siitä, mistä voit hakea apua lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvissä asioissa.

Lähteet STT,Yle

Yksi kommentti artikkeliin ”Nuorten tekemä henkirikos järkyttää”

  1. onkisi saivaivat hähnet kiini niin onkisi hän sai vakeuta 16 vuotiasa toivon että poliisi pitä häntä visusti lukojen takana

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)