Koira on metsästäjän vieressä metsässä.

Monilla metsästäjillä on mukana koira, joka auttaa heitä metsästyksessä. Kuvassa on käynnissä sorsien metsästys Inkoossa.

Metsästyskausi alkoi

Syksyn metsästyskausi on alkanut.

Metsästäjät saavat metsästää esimerkiksi vesilintuja, kuten sorsia. Myös majavia, piisamirottia, harmaahylkeitä, karhuja ja kettuja saa metsästää. Jänisten, hirvien ja valkohäntäpeurojen metsästys alkaa 1. syyskuuta.

Metsästäjät uskovat, että syksyn metsästyskaudesta tulee hyvä. Metsässä on paljon riistaeläimiä.

Suomen riistakeskus myöntää metsästysluvat eri eläinlajien metsästämiseen. Tänä vuonna valkohäntäpeurojen metsästämiseen on myönnetty ennätysmäärä metsästyslupia, yhteensä 58 000 lupaa.

Tämän vuoden syksystä alkaen on sallittua käyttää vähän isompia koiria metsäkauriiden ja valkohäntäpeurojen metsästämiseen. Nyt metsästäjät voivat saada apua esimerkiksi dreevereistä, basseteista ja beagleista.

Noin 300 000 suomalaista maksaa joka vuosi metsästyskortista. Aktiivisia metsästäjiä on kuitenkin vähemmän. Viime vuonna noin 200 000 ihmistä metsästi. Heistä 25 000 oli naisia.

Riistakeskus ja Metsästäjäliitto sanovat, että suomalaisten mielestä metsästäminen on hyvä asia. Suomalaiset ovat yhä kiinnostuneempia riistalihasta.

Lähteet STT, Yle

Mitä mieltä olit jutusta?


Yksi kommentti uutiseen “Metsästyskausi alkoi”

  1. Jasmin

    Kiinnostava!

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste