Lomautukset kasvavat huimasti

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 21.04.2020

Koronavirus on aiheuttanut poikkeustilanteen, josta on seurannut työntekijöiden lomautusten kasvua. Työttömyys ei ole kasvanut kovin paljon – vielä.

Rajoitusten takia hyvin monet työpaikat ovat hiljentyneet. Huhtikuun puoliväliin mennessä Suomessa oli lomautettu yli 140 000 työntekijää. Lomautus tarkoittaa sitä, että työnantaja lopettaa työntekijän työsuhteen väliaikaisesti.

Työntekijä ei saa palkkaa, kun hän on lomautettu. Lomautettu työntekijä palaa töihin, kun työnantajan, esimerkiksi yrityksen, talous kohenee. Lomautettu työntekijä voi saada työttömyyskorvausta.

Maaliskuussa ja huhtikuussa on tullut paljon uutisia lomautuksista. Vaikeuksia on kaikilla työnantajilla. Kunnat, tehtaat, ravintolat, teatterit ja matkailuyrittäjät lomauttavat työntekijöitä. Huhtikuussa on alkanut 6 000 uutta lomautusta joka päivä.

Yli 400 000 työpaikkaa uhattuna

Ja lisää lomautuksia on tulossa. YT-neuvottelut on aloitettu tuhansissa yrityksissä. Ne koskevat yli 400 000 työntekijää. YT-neuvotteluissa neuvotellaan yleensä siitä, että yrityksen pitää vähentää työntekijöitä. Melkein puolta miljoonaa suomalaista uhkaa siis lomautus tai irtisanominen.

Työttömyys ei ole vielä lisääntynyt kovin paljon. Syynä on se, että työnantaja voi lomauttaa työntekijän helpommin kuin aiemmin. Työnantajat lomauttavat ensin. Irtisanomiset tulevat myöhemmin.

Mutta joillakin aloilla on myös pulaa työntekijöistä. Maatiloilla on töitä jopa 20 000 työntekijälle keväästä syksyyn. Tavallisesti Suomen maatiloilla työskentelee kesällä tuhansia työntekijöitä Ukrainasta ja Baltian maista. Tänä keväänä heitä tulee vain vähän.

Ylen jutun mukaan maatilat maksavat kesätyöntekijöille 1 500 – 2 000 euroa kuukaudessa.

Lähteet: tem.fi, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)