Liikenteen uudistus pysähtyi

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.02.2017

Viikko sitten liikenneministeri Anne Berner esitteli selvityksen liikenteen uudistamisesta. Nyt suunnitelmat on peruutettu.

Suunnitelman mukaan tiet omistaisi yhtiö ja autoilijat maksaisivat teillä ajamisesta. Autovero piti poistaa. Se olisi alentanut autojen hintaa.

Ehdotus aiheutti paljon keskustelua ja epävarmuutta. Autokauppiaat olivat vihaisia, koska autokauppa hiljeni heti. Monet pelkäsivät, että autojen arvo laskee. Siksi he eivät uskaltaneet ostaa uutta autoa. Ministeri Berner sanoi, että valtio voi tukea autokauppoja. Mutta valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoi, että valtiolla ei ole siihen varaa. Sitten koko liikenneselvitys keskeytettiin.

Nyt hallitus miettii uudelleen, miten liikennettä pitäisi uudistaa. Hallitus haluaa mukaan liikenteen uudistamiseen myös opposition eli puolueet, jotka eivät ole hallituksessa.

Pakokaasut ja huonot tiet

Suomen liikenteessä on kaksi isoa ongelmaa. Ensinnäkin liikenteen päästöjä pitää vähentää. Siksi autoja pitäisi vaihtaa uudempiin malleihin, joiden päästöt ovat pienempiä. Mutta autojen pitäisi olla halvempia, jotta suomalaiset ostavat niitä.

Toinen ongelma on, että monet tiet ovat huonossa kunnossa. Teiden korjaukseen ja kunnossapitoon ei ole tarpeeksi rahaa. Siksi suunniteltiin yritystä, joka keräisi rahat autoilijoilta ja käyttäisi ne teihin.

­

– Liikenteen suuret ongelmat on ratkaistava. Työ jatkuu, sanoo ministeri Berner.

Lähde Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)