Kuka on paras johtaja?

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 11.03.2015

Mitä suomalaiset ajattelevat johtavista poliitikoista?

Asiaa selvitettiin tuoreessa Elinkeinoelämän valtuuskunnan eli EVA:n tutkimuksessa.

Tutkimuksen mukaan suosituin ehdokas seuraavaksi pääministeriksi on keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Suomalaiset pitävät Sipilää erityisesti talouden osaajana ja työpaikkojen luojana.

Sipilää pidetään myös luotettavana sovun rakentajana. Heikkous on kokemattomuus kansainvälisissä asioissa.

Toiseksi suosituin on perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Kansan mielestä Soini ymmärtää parhaiten tavallisten ihmisten arkea. Hän puolustaa heikkoja. Soinia pidetään myös isänmaallisimpana puoluejohtajana. Suomalaisten mielestä hän ei kuitenkaan ymmärrä tarpeeksi taloudesta.

Kokoomuksen puheenjohtaja ja nykyinen pääministeri Alexander Stubb jää suosiossa kolmanneksi. Hän saa kansalta erinomaisen arvosanan ulkopolitiikan osaamisesta. Hän on myös edustavin puoluejohtaja. Kansan mielestä hän ei kuitenkaan ymmärrä ihmisten arkea.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ymmärtää kansan mielestä arkea ja vähäosaisia. Ulkopolitiikassa häntä pidetään kokemattomana.

EVA:n tutkimuksen nimi oli Ken on maassa jämäkin? Siihen haastateltiin hiukan yli 2000 ihmistä.

Lähteet STT, Helsingin Sanomat

Yksi kommentti artikkeliin ”Kuka on paras johtaja?”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)