Koulut alkavat tällä viikolla

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet MTV3, Yle
Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
Uutinen julkaistu: 09.08.2023

Peruskoulut, lukiot ja ammattikoulut alkavat tällä viikolla. Peruskoulun aloittaa 55 000 ekaluokkalaista. Lapsia syntyy Suomessa yhä vähemmän. Siksi myös koululaisia on vähemmän.

Peruskoulun seitsemännen luokan eli yläkoulun aloittaa 64 000 oppilasta. Lukion aloittaa  37 000 opiskelijaa. Ammatillisen koulutuksen aloittaa 39 000 opiskelijaa.

Poliisi valvoo liikennettä koulujen lähellä seuraavien viikkojen aikana tarkasti. Poliisi seuraa erityisesti autojen nopeuksia ja liikennesääntöjen noudattamista.

Koulujen syyslukukausi alkaa Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä ja Kokkolassa keskiviikkona 9. elokuuta.  Syyslukukausi alkaa torstaina esimerkiksi Helsingin seudulla, Oulussa, Porissa ja Turussa.

Koulujen syyslomat ovat lokakuussa. Lukuvuosi päättyy 1.6. 2024.

Juttua on muokattu 10.8.2023. Juttuun on lisätty lukiossa ja ammattikouluissa opiskelevien henkilöiden määrä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)