Muun muassa tomaatit ja kurkut ovat nyt halvempia monissa kaupoissa.

Muun muassa tomaatit ja kurkut ovat nyt halvempia monissa kaupoissa.

Halvempia vihanneksia

S-ryhmän kaupat laskivat monien elintarvikkeiden hintoja. Esimerkiksi vihannekset halpenivat.

Viime viikolla monet tavarat halpenivat S-ryhmän kaupoissa, joita ovat Prisma, S-Market, Sale ja Alepa.

S-ryhmän kaupat alensivat hintoja jo viime vuonna. Sitten sitä arvosteltiin, että se alensi monien hyödyttömien tuotteiden hintoja. Esimerkiksi makkaroiden ja oluen hinta halpeni, mutta vihannesten hinta ei.

Vihannesten hinnat vaihtelevat vuoden aikana. Ne ovat halvempia kesällä ja kalliimpia talvella.

– Vihannesten hinnat voivat edelleen vaihdella eri vuodenaikoina, mutta ne ovat halvempia kuin aikaisemmin, kertoo S-ryhmän johtaja Ilkka Alarotu.

Suomalaiset vihannesten tuottajat eivät pidä hinnanalennuksista. He pelkäävät, että he saavat kurkkujen ja tomaattien kasvatuksesta vähemmän kuin ennen.

Lähteet Yle, HS

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste