Arvostelua pakolaisasioista

Teksti: Petri Kiuttu, lähde HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 07.10.2015

Suomeen saattaa saapua tänä vuonna 50 000 turvapaikanhakijaa. Ulkoministeri Timo Soini tuomitsee turvapaikanhakijoihin kohdistuvan väkivallan.

Suomea on arvosteltu ulkomailla pakolaisasioiden hoitamisesta. Pääministeri Juha Sipilä ei säikähdä arvostelua.

– Tämä on minun ongelmistani juuri nyt pienimpiä. Meillä on Suomessa valtava talous- ja työttömyysongelma, Sipilä sanoo Helsingin Sanomissa.

Suomi on saanut viime aikoina paljon kielteistä julkisuutta maailmalla. Monet ulkomaiset lehdet ovat kirjoittaneet, että Suomi suhtautuu pakolaiskriisiin kuten Unkari ja Itä-Euroopan maat. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen pitää kehitystä huolestuttavana.

– Jos rikas Suomi pakenee kansainvälistä vastuuta, niin hyvä maineemme on mennyttä.

Arvostelun syitä on monia.Suomessa on tapahtunut viime aikoina useita rasistisia hyökkäyksiä turvapaikanhakijoita vastaan. Suomen hallitus leikkasi myös ensi vuoden kehitysavusta pois 300 miljoonaa euroa. Suomi käyttää kehitysyhteistyöhön käytetään paljon vähemmän rahaa kuin  Ruotsi ja Norja.

Lisäksi Suomi äänestä tyhjää, kun EU:ssa päätettiin pakolaisten jakamisesta unionin alueella.

Suomeen saattaa tänä vuonna tulla jopa 50 000 turvapaikanhakijaa.

Turvapaikanhakijoille etsitään nyt kuumeisesti majoituspaikkoja. Suomeen perustetaan koko ajan uusia vastaanottokeskuksia. Niitä on nyt 30 kunnassa. Tämän lisäksi on 20 hätämajoitusyksikköä. Turvapaikanhakijoita majoitetaan jatkossa monelle paikkakunnalle, joissa heitä ei aiemmin ole ollut.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)