Timo Soini haluaa pääministeriksi

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Petri Kiuttu
Uutinen julkaistu: 12.03.2013

Timo Soini on Suomen tunnetuimpia poliitikkoja. Soini tunnetaan erityisesti populistisesta eli kansansuosioon tähtäävästä linjastaan.

Timo Soini on yksi Suomen tunnetuimmista poliitikoista. Hän on ollut jatkuvasti esillä etenkin Perussuomalaisten parin vuoden takaisen eduskuntavaalivoiton eli ”jytkyn” jälkeen. Perussuomalaiset sai vaaleissa 39 kansanedustajaa.

Olit äskettäin Britanniassa. Luuletko, että Britannia eroaa EU:sta? Jos Britannia eroaa unionista, pitäisikö Suomessa järjestää kansanäänestys?

– Käyn Britanniassa aika usein. Syitä on monia, politiikka, jalkapallo ja ystävät. Olen samaa mieltä kuin enemmistö Britanniassa: Jos EU:ta ei järkiperäistetä ja muovata paremmaksi, niin se tuhoutuu. Uskon kuitenkin, että Britannia kiristää itselleen paremmat ehdot ja jää unionin jäseneksi. Jos Britannia päättää erota EU:sta, sen jälkeen Suomessa on oltava jäsenyydestä uusi kansanäänestys.

Arvostele hallitusta. Mainitse kolme suurinta epäkohtaa politiikassa.

– EU:n tukipakettipolitiikka on suurin virhe. Kyproksen rahanpesijät pelastetaan seuraavaksi. Suomelle siitä koituu 300–400 miljoonan euron lasku. Toinen iso virhe, jonka hallitus tekee koskee sosiaalipolitiikkaa. Nykyisellä hallituksella ei ole lainkaan näkemystä siitä, kuinka tärkeitä asioita omaishoito ja mielenterveystyö ovat. Maailmasta on tulossa niin kova, että ihmiset eivät kestä tätä. Eläkkeelle jäädään koko ajan enemmän mielenterveydellisistä syistä.

– Olen myös huolissani pääkaupunkiseudun asuntopolitiikasta. Järkevän hintaisia asuntoja ei ole olemassakaan. Koti on ihmisen tärkein paikka. Jokaisella pitäisi olla koti.

Miksi Perussuomalaiset ei ole mukana hallituksessa?

– Emme voineet hyväksyä näitä EU:n tukipaketteja, joissa hallitus on mukana. Se oli pääministeri Jyrki Kataisen ehto hallitukseen pääsylle, että niihin on myönteinen kanta. Kyllä minua harmittaa välillä, että emme ole mukana päättämässä asioista ja vaikuttamassa.

– Tähtäimessäni on pääministerin paikka vuonna 2015. Jos olemme silloin suurin puolue, niin se on mahdollista. Myös valtiovarainministerin ja ulkoministerin paikat kiinnostavat minua.

Olet johtanut puoluettasi 16 vuotta. Kauanko aiot jatkaa politiikassa?

– Tämä on kuluttavaa hommaa. Teen kuuden päivän työviikkoa, 10–12 tuntia päivässä. Sunnuntai on lepopäivä. Tykkään työstäni todella paljon, ja pidän sitä vaativana. Olen eduskunnassa ulkoasiain-valiokunnan puheenjohtaja. Kokemus auttaa jaksamaan. Sitä en tiedä, koska lopetan. Sitten kun se aika on, ilmoitan asiasta ja lähden. Se ei kuitenkaan tapahdu aivan heti, tämä laiva kaipaa nyt sen verran kipeästi kapteenia.

3 kommenttia artikkeliin ”Timo Soini haluaa pääministeriksi”

  1. On selvää, että jos tahdomme parempaa EU:ta tai siitä kokonaan eroon, on Timo Soini saatava pääministeriksi.

    Vastaa
  2. Demoratiassa pitää olla vaihtoehtoja. Kritiikki ja toiminnan arviointi on erittän tärkeää, koska silloin syntyy aitoa keskutelua ja vaihtoehtoja.
    Nyky hallitus on vaihtoehdoton ”pullamössö”porukka. Se hoitaa rahalla eu-asioita ja raipalla suomen asioita. Ulkomaille rahojen lapioiminen on tärkeämpää, kuin kotimaan hätä. Arvostus omaa maata ja sen asukkaita kohtaan on välinpitämätön.
    Toivon että tahti muuttuu hallitusvaihdoksen yhteydessä.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Pentti Hotti Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)