Risto Isomäki: ”Mannerjäät sulavat kiihtyvää vauhtia”

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Petri Kiuttu
Uutinen julkaistu: 19.01.2012

Monet Isomäen romaanien tapahtumista sijoittuvat kehitysmaihin.

Risto Isomäki on tieteis- ja tietokirjailija. Hän on keskittynyt erityisesti luonnontieteitä käsitteleviin aiheisiin ja ilmastonmuutokseen. Monet hänen romaaniensa tapahtumista sijoittuvat kehitysmaihin. Isomäki on työskennellyt kehitysyhteistyön parissa esimerkiksi Kehitysyhteistyön palvelu- keskuksessa Kepassa ja Siemenpuu-säätiössä. Hänen tunnetuin romaaninsa Sarasvatin hiekkaa oli vuonna 2005 Finlandia-palkinto-ehdokkaana. Isomäen tuorein romaani Con rit julkaistiin syksyllä.

Miten sinusta tuli kirjailija? – Opiskelin yliopistossa yhteiskuntatieteitä, pääaineeni oli tiedotusoppi. Olen ollut lapsesta saakka kiinnostunut luonnontieteistä. Ajattelin kuitenkin silloin, että suurimmat ongelmat, kuten nälkä ja köyhyys, ovat yhteiskunnallisia asioita. Sen jälkeen isot ympäristökysymykset, kuten ilmaston lämpeneminen ja merien happamoituminen, ovat tulleet näiden vaikeuksien rinnalle. Olen käsitellyt näitä luonnontieteellisiä asioita sittemmin kirjoissani, vaikka en alaa ole varsinaisesti opiskellut. Kirjailijaksi halusin jo pienenä. Ensimmäinen kirjani oli Kaksi brontosaurusta. Olin silloin neljä vuotta.

Milloin aloit pohtia ilmaston lämpenemistä? – Vuonna 1980, tein silloin tiedejuttuja toimitusharjoittelijana. Törmäsin amerikkalaisiin tutkimuksiin ja tajusin, että tämä voi olla aika iso juttu. Ajattelin, että tähän liittyy suuria vaaroja. Uhat ovat kuitenkin alkaneet toteutua nyt nopeammin kuin silloin kuvittelin. Pelkään, että manner- jäiden sulaminen etenee nopeasti. Se aiheuttaa meren- pinnan nousua ja sitä voi olla jossakin vaiheessa hankala pysäyttää.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)