Luonto on Suomessa lähellä

Teksti: Bosse Hellsten
Kuva: Patrik Lindström
Uutinen julkaistu: 27.07.2020

Ulkona voi liikkua mihin vuodenaikaan vaan, kunhan muistat pukeutua sään mukaan.

Yhä useammat meistä liikkuvat luonnossa. Kansallispuistojen kävijämäärät kasvavat. Metsässä ei kannata kiirehtiä. Siellä saa ja pitääkin vaeltaa rauhassa. Rauha onkin asia, jota meistä useimmat sieltä etsivät. Elokuinen aurinko paistaa, kun ajan Helsingistä kohti Nuuksion kansallispuistoa. Nuuksio ja Sipoonkorpi ovat pääkaupunkiseudun kansallispuistot. Nuuksio on Suomen kolmanneksi suosituin kansallispuisto. Siellä käy melkein 200 000 ihmistä vuodessa. Suosituimmat kansallispuistomme ovat pohjoisessa, Lapissa.

Kun poistun moottoritieltä, liikenne hiljenee. Tie muuttuu hitaasti aina vain kapeammaksi. Korkeuserot ovat yllättävän suuret. Ei täällä vuoria ole, mutta tie kulkee ylös ja alas. Paikoittain on melko jyrkkää. Autonikkunasta näkyy kauniita, kimmeltäviä järviä. Lopulta tie vaihtuu kuoppaiseksi hiekkatieksi. Vanhat puut kaareutuvat tien yli. Nuuksio on ainutlaatuinen kohde, se on tärkein luonnontilainen ja yhtäjaksoinen metsäalue Uudellamaalla.

Eipä uskoisi, että olen Helsingin lähellä. Pääkaupunkiseudun vilinään on ainoastaan 35 kilometriä. Metsät ovat saaneet olla niin kauan rauhassa, että ne näyttävät villiltä ja luonnontilaiselta. Nostan repun selkääni ja lähden tapaamaan puistonhoitaja Antti Raitaa.

– Jos haluaa opetella vaellusta, Nuuksio on siihen hyvä paikka. Monet reiteistämme ovat merkittyjä. Vasta-alkaja ei tarvitse karttaa ja kompassia. Voi vain seurata polkua.

Vaikka Nuuksio on laaja metsäalue, se on turvallinen, myös aloittelijalle.

– Kesällä täällä on myös oppaita, joilta voi kysyä neuvoa.

Nuuksion luontoa hallitsevat laaksot ja rotkot. Mäntymetsissä pesii uhanalaisia lintulajeja, kuten kangaskiuru ja kehrääjä. Nuuksiossa on myös liito-oravia. Jylhiltä jyrkänteiltä avautuvat näkymät ovat upeat.

Useimmat retkeilijät käyvät Nuuksiossa lyhyillä vaelluksilla. Monet ovat täällä päiväreissulla, he nauttivat luonnosta muutaman tunnin. Nuuksiossa voi paistaa makkarat, yöksi pääsee kotiin nukkumaan. Kansallispuistossa voi myös poimia marjoja ja sieniä. Järvissä saa uida ja kalastaa.

– Tämä puisto sopii aloittelijalle. Et tarvitse edes vaelluskenkiä. Kaikilla muilla paitsi tanssikengillä pärjää Nuuksiossa, Antti Raita sanoo. – Jos sataa, kumisaappaat tai vaelluskengät ovat kuitenkin hyvät.

Nuuksiossa voi toki tehdä myös hieman haastavampia retkiä ja vaelluksia.

– Täällä on reittejä, joiden varsilla voi yöpyä teltassa ja tehdä leiritulen. Nuotion tekemistä varten löytyy puita puuvajoista. Nuuksiossa on laavujakin. Leiriytymispaikoilta löytyvät keittokatos ja puucee.

Ennen kuin lähdet retkeilemään, kannattaa tutustua alueen karttaan. Internetin sivuilta luontoon.fi löytyy paljon tietoa kansallispuistoista ja retkeilystä.

10 kommenttia artikkeliin ”Luonto on Suomessa lähellä”

  1. Nuuksio näyttää ja kuulostaa hyvin kauniilta. Se on paikka joka minun täytyy käydä kun seuraavaksi olen Helsingissä 🙂

    Vastaa
  2. Rakastan metsiä ja luontoa! 🙂
    Käyn usein sipoonkorvessa!
    En ole käynyt vielä Nuuksiossa,Kyllä sinnekin vielä josku ehdin!! 🙂

    Vastaa
  3. Suomessa paljon kansallispuistoista ja monet suomalaiset ja ulkomalaiset ihmiset käyvät siellä. Se on muunos matkaa jotka vetää Suomeen. Monet ulkomalaisen matkailija tulevat Suomeen saada rauhaaja näytää luonnontilainen metsäalue.

    Vastaa
  4. parain paikaa se on kotimaa,jossa syntyin.Mun lempipaikkani on Lahdenpohja kaupunki Etelläkarjalassa

    Vastaa
  5. Hieno paikka. Haluaisin käydä siellä ja se on pääkaupunkiseudulla. Siellä käy jo 200 000 ihmistä vuodessa, se on aika paljon. Minua kiinnostaa paljon uhanalaiset lintulajit.

    Vastaa
  6. kohentaa elämänlaatua, virkistää mieltä ja kasvattaa kuntoa. Urheilu parantaa elämänlaatua, koska silloin olo on virkeämpi, uni tulee paremmin, elämäntavat on helpompi pitää hyvinä ja paino pysyy sopivana. Hyvästä yleiskunnosta on hyötyä työskennellessä

    Vastaa
  7. Pidän metsää, jossa käyn nauttien luonnon hiljaisuudesta ja kauneudesta. Missä voi poimi sieniä ja marjoja. Ihana paikka.

    Vastaa
  8. Olen Suomessa, en ole vielä käynyt tässä paikassa, mutta menisin mielelläni sinne, minulla on hyvä olo lukemisen jälkeen. Kiitos jakamisesta, kiva lukea.

    Vastaa
  9. Nuuksion kansallispuisto näyttää olevan kaunis paikka, jossa haluaisin käydä tänä kesänä. Rakastan luontoa hyvin paljon, ja Suomessa on hyvin kaunis luonto.

    Vastaa
  10. Minä tukään kesä koska kesä on kynis kuuma mene muki ja mene ulkona ja kaikki ihmiset mene muki

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Ansukka Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)