Hiphop-kulttuuriin kuuluu neljä tärkeää osa-aluetta: graffitien teko, breakdance eli breikki, dj-kulttuuri eli tiskijukat ja räppäys. Rap-musiikki on tullut Suomeen jäädäkseen. Se on valloittanut koko maailman, eli se soi ympäri maailmaa. – Rapia ja hiphopia on kuitenkin tutkittu Suomessa hyvin vähän. Etenkin kun huomioi sen, kuinka laajan ihmisjoukon se tavoittaa. Se on yksi harvoista todella maailmanlaajuisista musiikkikulttuureista, tutkija Antti-Ville Kärjä huomauttaa.
Kärjä haluaa tuoda esiin räpin pedagogisen eli kasvatuksellisen ja yleissivistävän puolen. Hiphop on kulttuuri, joka antaa melko tasapuolisesti mahdollisuuden itseilmaisuun hyvin monenlaisille ihmisille.
– Rap haastaa perinteiset käsitykset musiikin tekemisestä. Ei tarvita aina hienoa musiikkiopistoa ja taitoa hallita täydellisesti jotain soitinta. Tässä mielessä räp on harvinaisen demokraattinen, tasapuolinen kulttuuri.
– Tästä löytyy selvä yhteys punkkiin ja 1970-luvulle. Punk oli samanlainen ilmiö, joka antoi myös työväenluokan nuorille mahdollisuuden, rapmuusikko Paleface jatkaa.
Paleface ja Kärjä päätyvät näkemykseen, jonka mukaan rap jalostuu vahvimmin omintakeiseksi nimenomaan maissa, joissa englanninkieliset tv-ohjelmat ja elokuvat dubataan eli jälkiäänitetään. Näin on käynyt Ranskassa ja Saksassa. Suomessa ohjelmat tekstitetään, mutta myös täällä rap on voimissaan.
– Hiphop-kulttuuri voi Suomessa aivan erinomaisen hyvin tällä hetkellä. Näin on varmasti jatkossakin, kunhan vain löytyy uusia tekijöitä, jotka uudistavat näkökulmaa ja musiikkia.