Aivot tarvitsevat taukoja älylaitteista

Teksti: Ella Airaksinen
Kuva: Professio
Uutinen julkaistu: 28.04.2020

Mona Moisala on aivotutkija. Moisala tutkii esimerkiksi sitä, miten älylaitteiden käyttö vaikuttavaa aivoihin.

Mona Moisala on aivotutkija. Hän on tutkinut, miten älylaitteet vaikuttavat aivojen hyvinvointiin.

Mitä aivotutkija tekee?

– Aivotutkija tutkii ihmisen tai eläimen aivoja. Hän voi tutkia esimerkiksi sitä, miten tunteet syntyvät tai miten muisti toimii. Aivotutkija voi tutkia terveitä aivoja tai sairaita aivoja.

Milloin kiinnostuit aivojen tutkimisesta?

– Kiinnostuin ihmisen aivoista jo lukiossa. Lempikurssini oli neuropsykologian kurssi, jolla puhuttiin aivojen toiminnasta.

– Kun olin 18-vuotias, sain aivoinfarktin. Sen jälkeen tajusin, että haluan tutkia ihmisen aivoja työkseni. Jos en olisi saanut aivoinfarktia, olisin ehkä mennyt opiskelemaan kauppatiedettä.

Mitä olet opiskellut?

– Opiskelin kognitiotiedettä Helsingin yliopistossa. Sivuaineena opiskelin neurobiologiaa Australiassa. Valmistuin kognitiotieteen maisteriksi ja myöhemmin psykologian tohtoriksi.

– Aivotutkijaksi ei ole yhtä tiettyä koulutusta, vaan aivotutkijaksi pääsee erilaisista koulutuksista. Esimerkiksi lääkäristä tai insinööristä voi tulla aivotutkija.

Mikä on mielenkiintoisin tutkimus, jossa olet ollut mukana?

– Tutkimus, jossa olen mukana tällä hetkellä. Tutkin, miten älylaitteiden käyttö vaikuttaa aivojen hyvinvointiin ja kehitykseen. Olen tehnyt aiheesta myös väitöskirjan.

Ihmiset käyttävät puhelimia ja muita älylaitteita melkein koko ajan. Miten se vaikuttaa aivoihin?

– Älylaitteiden käytöllä on hyviä ja huonoja vaikutuksia aivoihin. Esimerkiksi videopelaajien työmuisti voi olla hyvä. He pystyvät pitämään monta asiaa muistissa samaan aikaan.

– On kuitenkin haitallista aivoille, jos ihminen on koko päivän älylaitteiden parissa. Silloin ihmisen on ehkä vaikea keskittyä mihinkään kunnolla.

Kerro jokin yllättävä tieto ihmisen aivoista.

– Ihmisellä on kaksi aivopuoliskoa. Joskus lapselta saatetaan poistaa toinen aivopuolisko sairauden takia. Lapsen aivot voivat sopeutua tilanteeseen niin, että lapsi voi elää ihan normaalia elämää vain yhdellä aivopuoliskolla.

Miten Selkosanomien lukijoiden kannattaa huolehtia omista aivoistaan?

– Uni on tärkein asia, joka pitää aivot hyvässä kunnossa. Nuku siis tarpeeksi joka yö. Uni on parempaa, jos et käytä älylaitteita ennen nukkumaan menoa.

– Kokeile meditaatiota. Meditaatio on hyvä tapa, joka rauhoittaa mieltä. Rauhoitu, ja ota viisi syvää henkäystä.

– Pidä taukoa älylaitteista joka päivä. Laita televisio kiinni ja puhelin pois esimerkiksi tunniksi. Jos olet rohkea, kokeile olla ilman älylaitteita koko viikonloppu!

5 kommenttia artikkeliin ”Aivot tarvitsevat taukoja älylaitteista”

  1. Uutisesta tiesin, että miten älylaitteiden käyttö vaikuttaa aivojen hyvinvointiin ja kehitykseen. Joskus ottaa tauolla älylaitteet pois päältä on hyvä tapa. Nukkuu tarpeeksi ja meditaatio on hyvää ja auttaa ihmisen aivoihin.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Jeab Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)