Kylie Minogue teki viimeisen levynsä

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Parlophone
Uutinen julkaistu: 06.05.2014

Poptähti Kylie Minogue on ilmoittanut, että hänen uusi levynsä on hänen viimeisensä.

45-vuotiaan australialaisen Minoguen levyn nimi on Kiss Me Once.

Kylien uudella levyllä kuullaan myös suomalaista työpanosta. Tuottaja MGI eli Henri Lanz on saanut levylle mukaan kappaleensa. Kappaleen nimi on Les Sex. Muita levyn tuottajia on esimerkiksi Pharrell Williams.

Kiss Me Once on Kylien ensimmäinen levy neljään vuoteen. Hänen edellinen levynsä Aphrodite julkaistiin vuonna 2010.

– Tämän levyn tekeminen oli seikkailu. Rakastin sitä! Elämässäni oli levytyksen aikaan menossa paljon muutoksia ja uusia alkuja, Kylie kertoo.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)