Suomi on taas maailman onnellisin maa

Teksti: Petri Kiuttu, lähde STT
Kuva: Lehtikuva / Aku Häyrynen
Uutinen julkaistu: 19.03.2026

Suomi on edelleen maailman onnellisin maa. Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo yhdeksän kertaa.

Suomi on valittu jälleen onnellisimmaksi maaksi maailmassa. Suomi on ollut vertailun kärjessä jo yhdeksän vuotta.

Kaikki Pohjoismaat ovat kuuden onnellismman maan joukossa. Pohjoismaat ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti. Väli-Amerikan Costa Rica on noussut vertailun sijalle 4.

Onnellisuusmittauksessa viimeiellä sijalla on Afganistan. Yhdysvallat eli USA on sijalla 23 ja Venäjä sijalla 79. Ukraina on sijalla 111.

Vertailun perusteella Euroopan ja Pohjois-Amerikan nuoret eivät ole yhtä onnellisia kuin aiemmin. Sosiaalinen media eli some on vaikuttanut onnellisuuteen. Somen kohtuullinen käyttö lisää onnellisuutta, mutta liiallinen somen käyttö vähentää nuorten onnellisuutta.

Tutkimuksen tiedot perustuvat raporttiin, joka mittaa maailmanlaajuista onnellisuutta. Raportin koostaa Oxfordin yliopiston hyvinvoinnin tutkimuslaitos.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)