Lukupiiri on lukemisen iloa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Sofia Santanen
Uutinen julkaistu: 27.02.2026

Monet suomalaiset harrastavat lukemista lukupiireissä. Lukupiirejä on monenlaisia, kaikille löytyy omansa. Lukeminen yhdessä ja keskustelut kirjoista saavat hyvälle mielelle.

Kirsi Ranin perusti lukupiirin, kun hän täytti 50 vuotta. Hän kutsui mukaan 15 kaveriaan. Nyt lukupiiri on jo 15-vuotias. Samat kaverit ovat yhä mukana. Lukupiirin nimi on Kirsin Book Club eli Kirsin kirjakerho.

Lukupiirin jäsenet eivät tunteneet toisiaan aiemmin, mutta kaikki tunsivat Kirsin. Book Clubissa heistä on tullut hyviä ystäviä keskenään.

Monet muutkin tuntevat Kirsin Book Clubin. Syynä on sosiaalinen media. Lukupiiri on Instagramissa, ja jäsenet tekevät sinne päivityksiä. Niitä seuraa melkein 3 000 ihmistä. Myös jäsenten blogikirjoituksia kirjoista jaetaan somessa.

Innokasta keskustelua kirjoista

Kirsin Book Club on perinteinen lukupiiri. Perustaja Kirsi Ranin kertoo, mitä Kirsin lukupiirissä tapahtuu.

Kirsin Book Club kokoontuu jäsenten kodeissa joka kuukausi. Se voi kokoontua muuallakin: esimerkiksi kustantajien vieraana. Koronan aikana tavattiin ulkona metsässä.

Lukupiirissä on aina sama kaava. Kello 18 aloitetaan. Kello 18–19 on ruokaa ja vapaata jutustelua. Hienoa tarjoilua ei tarvita. Soppa ja marjapiirakka riittävät.

Keskustelu kirjasta alkaa kello 19. Illan emäntä tai joku muu esittelee kirjan. Hän kertoo kirjailijasta ja kirjasta. Sitten alkaa keskustelu esimerkiksi kirjan teemoista eli aiheista. Jokainen voi myös kertoa, mistä tykkäsi kirjassa ja mistä ei.

Kirsi Ranin kehuu, että he kaikki ovat kehittyneet 15 vuoden aikana lukijoina. He osaavat käsitellä esimerkiksi kirjan rakennetta ja tekstin rytmiä. Alussa he keskustelivat vain lukukokemuksesta: tykkäsitkö vai et?

Lopuksi keskustelusta tehdään yhteenveto. Lukupiiri päättyy noin kello 21. Joka kerta kirjoitetaan blogikirjoitus.

Kirja vie syvälliseen keskusteluun

Ranin nostaa vielä esiin tärkeän näkökulman. Lukupiiriläiset keskustelevat asioista, joista ei muuten yhtä sujuvasti keskustella kavereiden kesken.

Aiheet nousevat esiin kirjojen kautta. Kirjan aiheita voi peilata omiin kokemuksiin. Tai voi vaikka miettiä omaa tai suvun historiaa. Ranin on huomannut, että Book Clubissa ihmiset uskaltavat avautua. Syvälliset keskustelut rikastuttavat elämää.

– Olet onnellinen, kun lähdet kotiin lukupiiristä.

Kirsin lukupiiri verkossa: kirsinbookclub.com

Kirsi Ranin on järjestänyt Kirsin Book Club -lukupiiriä 15 vuotta.. Kuva Sanjaana Gavalas.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)