Missä synnyit?
– Synnyin Kiinassa, ja minut jätettiin vauvana korissa sillan viereen. Elin kaksi ensimmäistä vuottani kiinalaisessa orpokodissa.
Miten päädyit Suomeen?
– Minut adoptoitiin. Suomalainen pariskunta, Olavi ja Ulla Tupamäki, ottivat minut omaksi lapsekseen. Muutin heidän kanssaan Belgiaan, jossa he asuivat tuolloin. Muutimme Belgiasta Suomeen, kun olin 4-vuotias.
Mitä muistat lapsuudestasi Suomessa?
– Ihmettelin Suomen lumista talvea ja valkorunkoisia koivuja, ne ovat ensimmäisiä muistojani. Niitä en ollut nähnyt ulkomailla.
– Lapsuuteni oli onnellinen. Minulla oli hyvä koti ja vanhemmat.
– Kävin ranskankielistä päiväkotia. Olin oppinut Belgiassa puhumaan ranskaa, ja vanhempani halusivat, että kielitaitoni säilyy. Opin tietenkin myös suomen kielen.
– Kotonani keskusteltiin aina paljon. Meillä puhuttiin erityisesti yhteiskunnasta ja politiikasta. Seurasimme tarkkaan uutisia. Isäni toimi aikoinaan myös SMP:n eli Suomen maaseudun puolueen kansanedustajana.
Miten lähdit mukaan politiikkaan?
– Siihen vaikutti varmasti lapsuudenkodin esimerkki. Sain keskustella politiikasta lapsuudessani koko ajan. Kasvoin siihen maailmaan.
Olet kokoomusnuorten puheenjohtaja. Minkälaista työsi on?
– Kokoomusnuorissa teen töitä muiden nuorten kanssa, jotka ovat samanhenkisiä ja kiinnostuneita samoista asioista. Olen viihtynyt hyvin.
– Eri puolueiden nuorisojärjestöt esittävät uusia rohkeita ideoita. On tärkeää etsiä ongelmiin uudenlaisia ratkaisuja ja keskustella niistä.
Miten nuoret saadaan kiinnostumaan politiikasta?
– Kaikkien ei tarvitse olla kiinnostuneita politiikasta. On hyvä, että politiikkaan lähtevät ne ihmiset, joita politiikka todella kiinnostaa.
– Tietenkin on kuitenkin tärkeää, että nuoret äänestävät vaaleissa. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen, että päättäjät eivät ole täysiä pellejä. Hehän päättävät yhteiskunnan suunnasta.
Mihin asioihin haluat vaikuttaa?
– Minulle oikeudenmukaisuus on tärkeää. Se, että oikeusjärjestelmä toimii hyvin. Myös verotuksen pitää olla oikeudenmukaista. Minulle on myös tärkeää, että kaikilla on yhteiskunnassa samanlaiset mahdollisuudet ponnistaa ylöspäin. Lisäksi haluan, että asiat valmistellaan hyvin ja niitä harkitaan kunnolla ennen kuin niistä päätetään.
Oletko saanut politiikassa ikävää palautetta?
– Valitettavasti varmasti kaikki julkisuuden henkilöt saavat myös ikäviä viestejä nykyään. Kun on mukana politiikassa, pitää olla teflon-paistinpannun kuori. Tefloniin ei jää mikään kiinni. Ikävää palautetta ei saa ajatella liikaa.
Tarvitseeko Suomi lisää maahanmuuttajia?
– Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Suomeen ovat aina tervetulleita ihmiset, jotka ovat valmiita tekemään täällä töitä. On myös tärkeää, että maahanmuuttajat opiskelevat suomen kielen, se auttaa ymmärtämään paremmin suomalaista kulttuuria. On myös tärkeää, että Suomessa useampi saa perheen ja lapsia.
Jos sinusta ei tule ammattipoliitikkoa, mitä aiot tehdä tulevaisuudessa?
– Olen opiskellut oikeustieteen maisteriksi eli asianajajaksi. Voin toimia tulevaisuudessa myös asianajajana jossakin asianajotoimistossa.
Kuka?
Binga Tupamäki
Ikä: 27 vuotta
Ammatti: Kokoomusnuorten puheenjohtaja, Kauniaisten kaupunginvaltuutettu
Koulutus: Oikeustieteen maisteri
Asuinpaikka: Kauniainen
Perhe: isä ja äiti
Harrastukset: politiikka, lukeminen ja runojen kirjoittaminen
Lempiruoka: sushi
Tärkeintä elämässä: tehdä asioita, joilla on merkitystä.
