Amanda Kotaja kelaa kohti unelmaa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Oliver Kremer, Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 30.07.2020

Amanda Kotaja odotti innokkaasti Tokion paralympialaisia. Ne siirtyivät koronaviruksen takia. Paralympiaiset järjestetään Tokiossa loppukesällä 2021.

Amanda Kotajan tavoite on saavuttaa kultamitali paralympialaisissa. Tuo tavoite siirtyi vuodella eteenpäin.

Kotaja on 25-vuotias helsinkiläinen ratakelaaja. Hän on ratakelauksen kolminkertainen maailmanmestari. Mestaruudet ovat vuosilta 2015, 2017 ja 2019. Kullat ovat 100 ja 200 metrin matkoilta. Kotaja on voittanut lisäksi neljä EM-kultaa.

Vuoden 2016 paralympialaisissa Riossa Amada Kotaja epäonnistui. Hän sijoittui kuudenneksi. Se oli kova pettymys Kotajalle.

– Sairastuin flunssaan juuri ennen Rion olympialaisia, Kotaja kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Täysipäiväistä urheilua

Kotajan mukaan koronavirus on tietenkin vaikuttanut harjoitteluun. Se ei kuitenkaan ole muuttanut arkipäivää paljoakaan.

– Kuulun riskiryhmään, koska minulla on perussairaus. Minulla on kuitenkin hyvä kunto. En usko, että olen suuressa vaarassa.

– Korona-aika on muuttanut arkeani ja harjoitteluani aika vähän. Ulkona on tilaa, ja keväällä hallissa oli vähän muita urheilijoita. Sain siis olla rauhassa, Kotaja sanoo Helsingin Sanomissa.

Amanda Kotaja on täysipäiväinen urheilija eli ammattilainen. Hän harjoittelee usein Leppävaaran urheilukentällä Espoossa. Sponsorien eli rahoittajien tuki ja urheilija-apuraha riittävät kuluihin ja elämiseen.

– Olen kiitollinen ja etuoikeutettu Pystyn vain urheilemaan. Minun ei tällä hetkellä tarvitse tehdä muuta työtä.

Lähde HS

Amanda Kotaja on kotoisin Vampulasta. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Mäkelänrinteen urheilulukiosta. Kuvassa Kotaja tuulettaa Dubaissa vuonna 2019. Kotaja voitti Dubaissa MM-kultaa.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)