Suomi panostaa armeijaan

Teksti: Petri Kiuttu Lähteet IL, Yle
Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Uutinen julkaistu: 26.05.2025

Suomen hallitus on päättänyt antaa Suomen armeijalle kolme miljardia euroa lisää rahaa joka vuosi.

Suomi antaa armeijalle paljon lisää rahaa. Puolustusmenot nousevat kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Puolustusliitto Nato suosittaa, että sen jäsenmaat käyttävät puolustukseensa vähintään tämän määrän.

Naton pääsihteeri Mark Rutte sanoo, että Suomi käyttää puolustukseen yli kolme prosenttia.

– Suomi käyttää puolustukseensa 3,5 prosenttia, jos mukaan lasketaan asevelvolliset.

Pääministeri Petteri Orpo sanoo, että Suomi haluaa huolehtia omasta puolustuksestaan, vaikka Suomi on myös puolustusliitto Naton jäsenmaa.

– Suomella ja suomalaisilla ole hätää. Varmistamme näillä lisäyksillä sen, että puolustus toimii.

Valtion velka ei saa kasvaa

Suomi ostaa lisää panssarivaunuja, tykkejä ja uudenaikaisia varusteita.

– Kyse on suurista hankinnoista. Suomen julkinen talous on kuitenkin huonossa kunnossa. Hankinnat eivät saa kasvattaa valtion velkaa. Muuten rahat ei eivät riitä, koska Suomen väestö ikääntyy ja terveydenhuoltojärjestelmä ei kestä, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Suomi eroaa myös Ottawan sopimuksesta

Ottawan kansainvälinen sopimus kieltää jalkaväkimiinojen käytön ja valmistamisen. Jalkaväkimiina räjähtää, kun sen päälle astuu tai laukaisulankaa koskee. Jalkaväkimiinoilla hyökkääjän etenemistä voidaan hidastaa, mutta ne ovat hyvin vaarallisia myös tavallisille ihmisille. Suomi liittyi Ottawan sopimukseen vuonna 2012.

Suomen hallitus on päättänyt, että miinat halutaan taas käyttöön. Miinoilla turvataan erityisesti 1 300 kilometriä pitkä Venäjän raja. Myös Baltian maat ja Puola aikovat erota Ottawan sopimuksesta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)