Suomalaisten tuloerot kasvavat

Teksti: Leealaura Leskelä
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 28.09.2016

Yrittäjien tulot kasvoivat eniten 20 vuodessa, työttömien vähiten. Tilastokeskus on tutkinut, miten suomalaiset ovat rikastuneet 20 viime vuoden aikana.

Kaikki suomalaiset ovat rikastuneet tänä aikana jonkin verran. Ihmisryhmien välillä on kuitenkin suuret erot. Osa suomalaisista on rikastunut paljon, mutta osa vain vähän.

Yrittäjien ja eläkeläisten tulot kasvoivat eniten. Yrittäjät rikastuivat etenkin 2000-luvun alussa, kun Suomen taloudella meni hyvin.

Eläkeläisten tulot ovat parantuneet Suomessa siksi, että eläkkeelle siirtyy yhä enemmän hyvätuloisia ihmisiä. Aikaisemmin suurin osa eläkeläisistä oli pienituloisia ihmisiä, joilla oli pieni eläke.

Maanviljelijöillä hyvät tulot Myös maanviljelijöiden tulot kasvoivat nopeasti, vaikka lehdissä ja televisiossa on puhuttu paljon maanviljelijöiden taloudellisista vaikeuksista.

– Tämä on mielenkiintoinen tulos. Tutkimuksessa ei otettu huomioon vuosia 2015 ja 2016. Nämä vuodet ovat olleet hyvin huonoja vuosia maanviljelijöille, mutta ne eivät näy tutkimuksessa, sanoo Melan johtaja Antti Huhtamäki. Mela on maatalousyrittäjien eläkelaitos.

Viime vuosikymmeninä monet pienet maatilat ovat lopettaneet.

– Isot maatilat ovat usein taloudellisesti kannattavampia kuin pienet. Voi olla, että tämä on vaikuttanut tutkimustulokseen, pohtii Huhtamäki.

Työttömät ja opiskelijat ovat heikossa asemassa Kaikkein vähiten ovat kasvaneet työttömien tulot. Etenkin pitkä työttömyys köyhdyttää suomalaisia.

– Työttömyysturva on Suomessa heikko, sanoo Jukka Haapakoski Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän on Työttömien valtakunnallisen yhteistoimintajärjestön toiminnanjohtaja.

Myös opiskelijoiden tulot ovat kasvaneet paljon hitaammin kuin esimerkiksi yrittäjien tai eläkeläisten tulot. Opintotukea ei ole nostettu, vaikka hintataso Suomessa on noussut. Opintotuki on siis jäänyt jälkeen yleisestä hintatasosta.

Lähde HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)