Ruotsalaisessa teatterissa Abba-miesten musikaali

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Maria Österlund
Uutinen julkaistu: 28.02.2012

Helsingissä sijaitseva Ruotsalainen teatteri on ollut remontin takia suljettuna yli vuoden. Nyt remontti on valmis. Uudistunut hieno teatteri avaa ovensa keskiviikkona 29.2.

Suuren näyttämön ensimmäinen ensi-ilta on musikaali nimeltä Kristina från Duvemåla. Sen ovat kirjoittaneet Björn Ulvaeus ja Benny Andersson, jotka esiintyivät aikoinaan kuuluisassa Abba-yhtyeessä. Musikaali perustuu Wilhelm Mobergin romaanisarjaan. Se kertoo ihmisistä, jotka muuttivat 1800-luvulla Ruotsista Amerikkaan. Musikaali oli suuri menestys Ruotsissa 1990-luvulla.

Musikaalissa on mukana noin 60 muusikkoa ja näyttelijää. Peräti 1 300 ihmistä halusi esiintymään, mutta näyttelijöitä mahtui mukaan vain 38. Näyttämöllä on suomen- ruotsalaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia näyttelijöitä ja tanssijoita. Suomalainen Maria Ylipää näyttelee pääosaa eli Kristinaa.

– Olen aina pitänyt ruotsin kielestä. Tämä on oikeastaan toinen roolini Ruotsalaisessa teatterissa. Olin mukana nuorisomusikaalissa nimeltä Spin vuonna 2005. Mutta en ole puhunut aikaisemmin paljon ruotsia.

– On ollut erittäin hienoa työskennellä Björnin ja Bennyn kanssa. He ovat mukavia ja todella taitavia työssään, Maria sanoo. Myös Abba-miehet ja ohjaaja Lars Rudolfsson ovat varmoja siitä, että Kristina från Duvemåla onnistuu. – Maria on Kristinan roolissa erittäin hyvä. Oikeastaan kaikki esiintyjät ja muusikot ovat hyviä. Tämä Suomen esitys on vähän pienempi kuin Ruotsin esitys. Mukana on siis vähän vähemmän näyttelijöitä ja muusikkoja, mutta uskon, että yleisölle kokemuksesta tulee yhtä iso ja hyvä, ohjaaja sanoo. Björn ja Benny ovat samaa mieltä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)