PMMP-yhtye jättää jäähyväiset

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Ville Juurikkala
Uutinen julkaistu: 13.08.2013

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva PMMP lopettaa.

Yhtye tekee jäähyväiskiertueen lokakuussa.

– Soitamme viimeisillä keikoilla sekä hittejämme että vähän harvinaisempia laulujamme, Paula Vesala sanoo.

PMMP julkaisee vielä yhden levyn. Syyskuun 20. ilmestyvä Matkalaulu sisältää uusia versioita yhtyeen kappaleista.

PMMP tuli tunnetuksi 10 vuotta sitten kesällä hittikappaleella Rusketusraidat. Monet pitivät tyttökaksikkoa yhden hitin ihmeenä. Toisin kuitenkin kävi. Paulan ja Miran sekä yhtyeen soittajien vahva energia ja ainutlaatuinen tunnelataus näkyivät jo ensimmäisellä levyllä Kuulkaas enot! Vuonna 2005 julkaistu Kovemmat kädet kuuluu suomalaisen rockin klassikko- levyjen joukkoon.

Viimeiset keikat -kiertue alkaa Seinäjoelta 11. lokakuuta ja päättyy Turkuun 24. lokakuuta. PMMP esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla 15.–16. elokuuta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)