Nightwish teki elokuvan – keikoilla uusi laulaja

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 06.11.2012

Hollantilainen Floor Jansen laulaa yhtyeen keikoilla. Elokuvassa esiintyy nyt jo entinen ruotsalainen laulaja Anette Olzon.

Imaginaerum on Stobe Harjun ohjaama Nightwish-elokuva. Elokuvan tarina pohjautuu samannimiseen, vuosi sitten julkaistuun levyyn.

Tekijöiden mukaan elokuva on matka mielikuvituksen maailmaan. Elokuva kertoo vanhasta säveltäjästä, joka palaa unissaan nuoruutensa maailmaan. Musiikki on luonnollisesti tärkeä osa fantasiaelokuvaa. Yhtyeen jäsenet esiintyvät elokuvassa. Mukana on myös yhtyeestä hiljattain eronnut laulaja Anette Olzon.

Nightwish esiintyy tällä viikolla Skotlannissa ja Helsingissä. Helsingin konsertin yhteydessä lauantaina 10. marraskuuta esitetään myös Imaginaerum-elokuva ensimmäistä kertaa julkisesti. Tämän jälkeen Nightwishin kiertue jatkuu Latinalaiseen Amerikkaan ja ensi vuoden alussa Australiaan.

Keikoilla Tuomas Holopaisen ja kumppanien mukana on uusi laulaja, Floor Jansen.

Imaginaerumin ensi-ilta on 23.11.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)