J. Karjalainen lähtee yhtyeensä kanssa keikoille jälleen ensi vuoden maaliskuussa.

J. Karjalainen julkaisi odotetun levyn

Laulaja ja lauluntekijä J. Karjalaisen levy on vuoden odotetuimpia. Sinulle, Sofia -levy julkaistiin myös perinteisenä vinyylinä.

J. Karjalainen on yksi Suomen suosituimpia popmuusikoita. Karjalainen teki paluun popmusiikin pariin kolmisen vuotta sitten. Et ole yksin oli suuri menestys. Sitä ennen Karjalainen esitti melkein 10 vuoden ajan kansanlauluja Lännen-Jukkana.

Karjalaisen uuden levyn nimi on Sinulle, Sofia. Karjalaisen mukaan levyn kappaleet saattavat muistuttaa 1970-luvun kalifornialaista poppia, joka aikanaan vaikutti hänen omaan musiikkiinsa.

Uusi albumi julkaistaan myös perinteisenä LP-levynä eli vinyylinä. Se on Karjalaiselle tärkeä asia. Vinyylit ovat hänelle läheisin julkaisumuoto. Hän kuuntelee musiikkia mieluiten vinyyliltä.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste