Iron Maiden on uskollinen vieras

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Live Nation
Uutinen julkaistu: 01.07.2013

Brittiläinen raskaan rockin jättiläinen Iron Maiden nauttii suurta suosiota Pohjolassa

Yhtye esiintyy Suomessa heinäkuussa. Iron Maiden kuuluu metallimusiikin suuriin nimiin. Yhtye esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1980. Tuolloin paikkana oli Oulun Kuusrock. Iron Maiden ei silloin ollut vielä kovin tunnettu, vaikka se kuului uuden brittiläisen heavymusiikin aaltoon.

Sittemmin Iron Maiden eli suomeksi ”rautaneito” on nähty Suomessa todella monta kertaa. Lavarakennelmat muuttuivat jo 1980-luvun puolivälissä suureellisiksi ja näyttäviksi.

Maiden on niin suosittu yhtye Suomessa, että sitä ei enää pienemmillä festivaaleilla nähdä. Maiden on myynyt uransa aikana yli 90 miljoonaa albumia. Yhtyeen mestariteoksiin kuuluvat The Number of the Beast, Piece of Mind ja Powerslave. Käynnissä olevan kiertueen nimi on Maiden England. Bändi soittaa kappaleita lähinnä 1980-luvun tuotannostaan ja erityisesti vuonna 1988 ilmestyneeltä levyltä Seventh Son of A Seventh Son.

Iron Maiden Helsingin olympiastadionilla lauantaina 20. heinäkuuta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)