Iina Kuustonen on talven tähti

Teksti: HV
Kuva: MTV3
Uutinen julkaistu: 28.02.2012

Julkisuuteen nousee tasaisin väliajoin uusi nuori naisnäyttelijä, joka sitten tuntuu olevan mukana vähän kaikessa. Tämän talven tähti on Iina Kuustonen.

27-vuotias Iina Kuustonen oli mukana muun muassa suositussa Putous-ohjelmassa, televisiosarjassa Helsingin herra ja viimeisessä Vares-elokuvassa.

Iina Kuustonen on valmistunut Helsingin Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi. Hän on muusikko Mikko Kuustosen tytär. Myös Iinan sisar Minka Kuustonen on näyttelijä. Iina Kuustonen oli toista kertaa mukana Putouksessa. Ohjelman osa oli Vuoden sketsihahmo -kilpailu. Siinä näyttelijät yrittivät keksiä mahdollisimman hauskan hahmon, ja kilpailivat sitten hahmoillaan toisiaan vastaan.

Iina Kuustosen hahmo oli nyt hellyttävä pikkupoika Jani-Petteri. Hahmo menestyi kilpailussa hyvin, mutta ei selvinnyt enää kahden parhaan hahmon joukkoon. Putouksen näyttelijät ovat vielä mukana hankkeessa, jossa yritetään auttaa köyhien maiden lapsia. Näyttelijät vierailivat Kolumbiassa ja Vietnamissa ja matkan tunnelmia voi seurata ohjelmassa Putous-UNICEF lauantaina 3.3.

Kaiken ohella Iina Kuustonen kiertää vankiloissa ja sairaaloissa. Niissä hän esittää yhden hengen näytelmää eli monologia.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)